Neljä kättä pitää toisiaan ranteista kiinni.

Yritysyhteistyö ja Yritysystävyys

Tukilinja myöntää apurahoja vähävaraisille vammaisille ja pitkäaikaissairaille ihmisille. Tuki mahdollistaa kouluttautumisen, työllistymisen ja aktiivisen elämän – asioita, jotka muuten saattaisivat jäädä saavuttamatta.

Taloudellisen epävarmuuden kasvaessa apurahoja haetaan enemmän kuin koskaan. Tällä hetkellä moni hakija saa vain osan hakemastaan tuesta.

Monen tuensaajamme toimeentulo painottuu perustoimeentulotukeen tai takuueläkkeeseen. Esimerkiksi vuonna 2024 opiskeluun myönnetyistä apurahoista 70 prosenttia myönnettiin yksinasuville henkilöille. Heidän keskimääräinen nettotulonsa oli noin 650 euroa kuukaudessa.

Alta löydät erilaisia tapoja, joilla yrityksenne voi tukea Tukilinjaa – kertalahjoituksesta pitkäjänteiseen kumppanuuteen. Valitkaa yrityksenne arvoihin sopivin yhteistyömuoto.

Tukilinjan Yritysystävät

Tukilinjan Yritysystävät haluavat olla mukana tukemassa vammaisten ja pitkäaikaissairaiden ihmisten mahdollisuuksia elää aktiivista ja omannäköistä elämää Suomessa. Yhteistyö edistää sosiaalisen kestävyyden toteutumista yhteiskunnassa, tarjoten Tukilinjan apurahan saajille mahdollisuuden itsensä toteuttamiseen.

Yhdessä Yritysystävien kanssa edistämme tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa, jossa mahdollisimman monella on tasapuoliset toimintamahdollisuudet niin koulunkäynnin, työllistymisen kuin aktiivisen elämänkin saralla.

Tukilinjan Yritysystävyys 150 € 300 € 600 €
Diplomi Yritysystävyydestä Sisältyy Sisältyy Sisältyy
Yritysystävä-logo Sisältyy Sisältyy Sisältyy
Kuukausittainen uutiskirje Sisältyy Sisältyy Sisältyy
Tukilinja-lehden tilaus Lukuoikeus digilehteen Vuosikerta (sis. kuusi numeroa) + digilehti 1-3 määräaikaista vuosikertaa + digilehti
Yrityksen Näkyvyys Tukilinjan verkkosivuilla Nimi + linkki Logo + linkki Logo + linkki + esittelyteksti
Yrityksen näkyvyys Tukilinja-lehdessä Nimi Nimi + logo + esittelyteksti

Yrityslahjoitus

Yrityslahjoituksella voitte olla mukana mahdollistamassa tasavertaisempia toimintamahdollisuuksia. Tukenne avulla voidaan esimerkiksi hankkia tietokoneita opiskelua tai työskentelyä varten, maksaa harrastusmaksuja tai mahdollistaa osallistuminen esimerkiksi kieli-, valokuvaus- tai taidekursseille ihmisille, joille ne muuten olisivat tavoittamattomissa.

Tilinumero: FI70 5092 0920 3787 65
Maksun saaja: Tukilinja-säätiö sr
Viestikenttään: Lahjoitus / Yrityksen nimi

Muu yhteistyö

Jos yrityksesi on kiinnostunut tekemään yhteistyötä kanssamme muulla tavalla, ota rohkeasti yhteyttä:

lahjoittajapalvelu@tukilinja.fi
09 4155 1530 (ma-pe 9–11).