Kasvokuva pitkähiuksisesta naisesta. Kuvassa on punertava valo.

Mahdollisuus tilaustöihin

Tukilinja auttoi minua järjestelmäkameran hankinnassa, joka on auttanut minua kehittymään valokuvauksessa.

Hyvä kamerakalusto on antanut itsevarmuutta ottaa asiakastöitä vastaan ja minulla on enemmän varaa myös oppia virheistäni valokuvauksessa. Kuvat saa yleensä pelastettua, vaikka kuinka yli- tai alivalottuneita olisivat. Ilman tätä kameraa en olisi viitsinyt ottaa vastaan hääkuvauksia tai muita tilaustöitä, sillä oma kamerani oli vanhaa mallia ja lopetti toimintansa ennen kuin hain tukea Tukilinjalta. Olen todella kiitollinen, että sain mahdollisuuden tähän tukeen, sillä se on auttanut minua tavoittelemaan ammattia, josta olen todella innoissani.

Elsa

Nainen urheilukentällä. Hänen takanaan on nuori mies.

Kisakuulumisia

Suuri kiitos myöntämästänne apurahasta!

Tässä kuva kesäkauden viimeisistä heittotreeneistä. Sää oli mitä loistavin, kävi ihanasti lämmin tuuli ja lehtiä lenteli kentälle kauniisti. Kausi lopetettiin hyvillä mielillä pararyhmämme kanssa. Tänä vuonna oli vielä keihäänheiton syyskisat Jämsässä, jossa poikani oli mukana tukijoukoissa.

Piia

Ylioppilaslakki, jonka vieressä punainen ruusu.

Unelma valkolakista toteutui

Olin todella kauan käynyt aikuislukion kursseja, jotka muuttuivat tietokonepainotteisiksi aine kerrallaan. Halusin palavasti kirjoittaa viimeinkin ylioppilaaksi, mutta tie nousi pystyyn, sillä tarvitsin siihen tietokoneen.

Kuultuani Tukilinjasta päätin kertoa tilanteestani ja tarpeistani.

Myöntämällänne apurahalla pystyin hankkimaan ylioppilaskirjoitukseen sopivan tietokoneen. Läpäisin kaikki kirjoitettavat aineet! Teitte suuresta unelmastani totta – olen nyt ylioppilas. Suurkiitokset hyvin tarpeellisesta avusta. En ikinä unohda teitä!

Vesiväreillä maalausta.

Kunnon ja luovuuden tukena

Lämpimät kiitokset apurahasta. Sen avulla voin harrastaa luovaa toimintaa saatuani tarvittavan määrän tarvikkeita pitkäksi aikaa eteenpäin.

Apuraha myös mahdollistaa minulle tärkeän vesiliikunnan uimahallissa, mikä ylläpitää kuntoani rajoitteista huolimatta. Vähävaraisuus ja sairastuminen on ollut este monessa asiassa.

Nainen sinisessä asussa pitää Suomen lippua selkänsä takana.

Kiitos apurahasta kisamatkaan

Kisamatka Kölniin aloitettu ja avajaisseremonia tuli koettua eilen.

Oli kyllä mahtavaa. Itsellä vielä muutama päivä ennen omia kisapäiviä.

Mun kisamatkan yksi mahdollistaja on Tukilinja, sillä heiltä oon saanut kilpaurheiluapurahan. Tämä on suuri apu, sillä viikon kisamatkaan menee yllättävän paljon kuluja esimerkiksi yöpymiseen.

Anniina

Editointiohjelman leikkauspöytä.

Apurahasta apua opintoihin ja arkeen

Sain apurahan tietokoneeseen kuvataiteen opintoja varten. Uudesta tietokoneesta on ollut todella paljon hyötyä kursseilla, joissa on tehty esimerkiksi videoiden editointia ja kuvankäsittelyä.

Tietokone on myös auttanut päivittäisten asioiden hoitamisessa ja etäluentoihin osallistumisessa, kun kaikkea ei ole tarvinnut enää tehdä älypuhelimella.

Olen suorittanut ammattitutkinnon apurahan saamisen jälkeen ja tietokone on ollut tärkeä osa opinnoissani ja nyt myös jatko-opintoihin hakeutuessani. Kiitos tuesta!

Alexander

Kaksi kättä pitelee sydäntä.

Hyvä kiertämään

Sain apurahan kannettavan tietokoneen hankintaan. Olin tuolloin jännittävässä tilanteessa.

Jaksamiseni oli parantunut ja olin valmis ottamaan uusia askeleita elämässäni. Halusin kouluttautua.

Oma tietokone mahdollisti kouluun hakemisen sekä töiden etsimisen. Pääsin ensin töihin päiväkotiin ja kuukautta myöhemmin viriteltiin jo oppisopimus. Ennen kun pääsin töihin, olin tehnyt vapaaehtoistyötä Commu-sovelluksen kautta. Hakeuduin ja pääsin myös SPR:n ystäväkurssille. Ilman tietokonetta tämä ei olisi ollut mahdollista.

Olen ollut aktiivisena järjestökentällä ja saanut paljon hyvää aikaan kehittäessäni paikallista vapaaehtoistoimintaa. Elämäni on mennyt kovaa vauhtia hyvään suuntaan. Olen onnellinen siitä, että saan elää ”normaalia” arkea, sillä sitä se ei aiemmin ole valitettavasti ollut. Toivon, että pystyisin olemaan esimerkkinä heille, jotka kamppailevat elämässään tällä hetkellä. Haluan pystyä näyttämään ja kertomaan että kaikki voi muuttua parempaan.

Toivon, että kokemusasiantuntijana pystyn olemaan esimerkkinä nuorille, ettei heidän tarvitse käydä läpi samaa kivistä tietä mitä itse olen kulkenut. Kaiken kaikkiaan olen nyt onnellinen. Ja onnellinen, että uskalsin pyytää apua, kun oli vaikeaa.

Janne

Iloinen poika polkupyörän vieressä.

Pyörä tukee itsenäistymistä

Luukas sai Tukilinjan apurahan polkupyörään.

Pyörä antaa hänelle paremmat mahdollisuudet itsenäisempään liikkumiseen laajemmalla alueella.

Heti pyörän saatuaan Luukas halusikin polkea viiden kilometrin päässä asuvan kaverinsa luokse.

Rakennuksen pohjapiirustus, jonka päällä on lyijykynä.

Opiskelut sujuvat

Olin pitkään ollut kuntoutustuella ja halusin päästä opiskelemaan. Insinööriopinnot kiinnostivat kovasti, mutta BYOD (bring your own device) -käytäntö oli rajaamassa mahdollisuuksiani.

Tukilinja myönsi minulle apurahan, jolla hankin sopivan tietokoneen ja laskimen, joihin minulla ei ollut mitään mahdollisuutta itse. Kiitos Tukilinja, kun olitte tukemassa korkeakouluvuosiani, joista jääneet muistot lämmittävät ikuisesti!

Leinard

Piirroskuva, jossa anime-tyylinen hahmo on tietokoneella.

Apuraha antoi inspiraatiota

Kiitos kun autoitte minua hankkimaan läppärin opintoihini.

Minulle tuli onnenitku ja tuntui jotenkin epätodelliselta, että te pystytte auttamaan minua tämän asian kanssa.

Opiskelumotivaationi nousi entisestään, vaikka se on ollut hyvin korkea siitä asti, kun olen hakenut opiskelemaan.

Teidän ansiostanne tuli tunne, että joku välittää, rohkaisee ja antaa siivet inspiraatiolle.

Sairastan IIH-sairautta, minkä takia kärsin aivopaineesta. Se on rajoittanut elämistä, menemistä ja ollut haasteena esimerkiksi töiden saamiseksi.

Kiitän teitä tästä avusta, jonka minulle olette antaneet. Te olette inspiroivia ja ihania ihmisiä.

Tuuli