Tukipointti

Malike – matkalla, liikkeellä ja keskellä elämää jo 20 vuotta

Näin kevään kynnyksellä on mukava taas piipahdella toimiston ulkopuolelle kun valo lisääntyy ja ilmat lämpenevät hitaasti mutta varmasti. Kevään etenemistä pääsin kurkkaaman Tampereelle, jossa juhlittiin 20-vuotiasta Malike-toimintaa seminaarin merkeissä.

Malike on osa Kehitysvammaisten Tukiliiton toimintaa, ja sen tarkoituksena on tarjota erilaisia osallistumisen mahdollisuuksia vaikeavammaisille lapsille ja aikuisille sekä lisätä tietoa ja vaikuttaa heidän osallistumistaan ja osallisuuttaan edistäviin asioihin. Malike on Tukilinjalle tuttu yhteistyökumppani jo vuosien takaa, sillä ensimmäinen apuraha Maliken toimintaan myönnettiin jo vuonna 2003. Malike valittiin myös yhdeksi Vuoden Toimijaksi vuonna 2015, jolloin 13 000 euron suuruinen apuraha kohdennettiin jo käytössä olevien toimintavälineiden kunnostukseen ja päivittämiseen.

Matkalla, liikkeellä ja keskellä elämää 20-vuotisjuhlaseminaari pidettiin keskiviikkona 5.4. Tampere-talolla ja osallistujia oli saapunut ympäri Suomen. Päivän aikana kuulimme puheenvuoroja niin Maliken työntekijöiltä kuin asiakasperheiltä ja aikuisasiakkailta. Lisäksi myös Malikkeen tiivis yhteistyö erilaisissa verkostoissa nousi esille useassa puheenvuorossa. Hyvin yksiselitteisesti kaikista puheenvuoroista nousi esille kolme asiaa, jotka tekevät Malike-toiminnasta ainutlaatuista. Nämä ovat työntekijöiden asiantuntijuus ja vahva ammattitaito, toimintavälineiden monipuolisuus ja asiakaslähtöisyys sekä aito välittäminen kaikista asiakkaista ikään, sukupuoleen ja vammaan katsomatta.

Asiapitoisten puheenvuorojen välillä hengähdettiin Malikkeen tekemien videoiden ihanissa ulkoilutunnelmissa ja naurettiin, tanssittiin ja hengitettiin yhdessä naurujoogaojaaja Noora Västisen ja tanssija-toimintaterapeutti Vea Vainion kanssa. Maistiaisia näistä Maliken videoista saa Malike-toiminnan facebook-sivuilta jotka löydät Malike-toiminta nimellä, kannattaa käydä kurkkaamassa!

Verkostoedustajan puheenvuorossa Sokeain lasten tuki ry:n toiminnanjohtaja Rilla Aurakorpi totesi, että tämän ajan rakennetuissa ympäristöissä Suomessa fyysisen esteettömyyden eteen on tehty jo paljon töitä, mutta erityisen paljon töitä on vielä henkisen esteettömyyden saralla. Eli yhdessä eteenpäin ja asenteita pikku hiljaa muuttaen, eikö niin!

Aurinkoisin terveisin,

Sanna Nupponen
Tukitoiminnan koordinaattori
Yhteisö- ja yhteistyöapurahat