Tukipointti

”Jännittävää, mutta lähetään tähän”

Työparini Kirsi onkin jo ehtinyt Tukipointti-blogissa valottaa Tukilinja-lehden 20-vuotisjuhlavuoden tapahtumia. Nyt on kuitenkin minullakin jotain kerrottavaa juhlavuodesta ja ilokseni saan teille blogin lukijoille esitellä Tukilinjan ja OmaPolku ry:n taidepajan tilaustyöprojektia. Eli kaikkihan lähti siitä, kun Tukilinjan 2/2016 numerossa kerrottiin OmaPolku ry:n taidepajan tekemästä tilaustyöprojektista Kehitysvammaisten Palvelusäätiölle. Jutusta innostuneena Tukilinja-lehden päätoimittaja Iris ehdotti, josko olisi aika jo meidänkin Pasilan toimitiloja sisustaa taiteella juhlavuoden kunniaksi.

Idea sai siivet alleen ja nyt on päästy projektissa niin pitkälle, että viime viikolla saimme vieraita Tampereelta eli OmaPolun nuoria taiteilijoita sekä ohjaajia tänne Pasilan toimistolle ideariiheen. Olin itse käynyt jo alustavissa neuvotteluissa tilaustyöprojektin tiimoilta kesäkuussa tapaamassa taideohjaaja Hannele Vuosaraa ja raamit projektille, kuten aikataulu ja budjetti, olivat jo olemassa. Tilaustyöllä on tiukka aikataulu sillä jo kesäkuun ensimmäisessä tapaamisessa sovittiin teosten julkistamistilaisuus marraskuun lopulle, kun koko Tukilinjan väki juhlii yhdessä lehden 20-vuotista taivalta.
Tilaustyö tulee sisältämään kaksi erillistä teosta, joista toinen pitää sisällään puupiirrosgrafiikkaa ja toinen keramiikkaa. Kaikki pajalaiset saavat tehdyistä töistä teospalkkion ja viime viikon ideariihessä korostuikin tilaustyön tärkeys myös nuorten näkökulmasta, sillä ohjaaja Hannelen sanoin ”tilaustyö on nuorille kokemus oikeasta työstä, josta saa palkkaa”.
Tämä teksti olkoon nyt pieni insertti siihen, mitä syksyn aikana muun muassa tulee Tukipointti-blogissa näkymään ja kuulumaan. Päivitystä hankkeen etenemisestä yritän tehdä ainakin kuukausittain ja ainakin kaikista yhteisistä tapaamisista jonkinlaista päivitystä. Erästä projektiin osallistuvaa nuorta lainatakseni ”jännittävää, mutta lähetään tähän!”
Alla kuvia viime viikkoisesta ideariihestä. Ja viime viikon valokuvista kiitos kesätyöntekijällemme Iitulle!

Aurinkoista loppukesää!

Sanna Nupponen
Tukitoiminnan koordinaattori
Yhteisö- ja yhteistyöapurahat

Kuva yllä: OmaPolku ry:n ohjaaja Hannele tarkistaa nuorten laatimaa muistilistaa, johon oli kirjattu ideariihessä läpi käytävät asiat

Kuva alla: Ohjaaja Sanna ja mediapajalainen Noora esittelivät aiemmin valmistuneita mallitöitä

OmaPolku Tukilinjassa13edit