“Elin vuosia aikamoisessa pimeydessä enkä vaikeimpina aikoina poistunut juuri ollenkaan kodistani.” Näin kertoi apurahahakemuksessaan henkilö, joka tarvitsi tietokonetta lukio-opiskeluihin ja kuvataideharrastukseen.
Keskustelin tästä samasta teemasta – yksinäisyydestä – jokin aika sitten tilaajapalvelumme työntekijöiden kanssa. Heille ei lehden lukijoina ollut pelkästään tukipäätöksiä lukemalla avautunut se, millaisissa elämäntilanteissa hakijamme usein ovat. He toivoivatkin, että kertoisin siitä enemmän tällä palstalla.
Yksinäisyys on läsnä hakijoiden tarinoissa päivittäin, kun käsittelemme täällä tukitoiminnassa apurahahakemuksia. Vuonna 2018 Tukilinjalta apurahaa hakeneista yksityishenkilöistä noin puolet asui yhden hengen talouksissa.
Yksin asuminen ei tietenkään tarkoita, että ihminen olisi yksinäinen, mutta se saattaa lisätä riskiä kokea yksinäisyyttä. Hakijakuntamme on laaja ja syrjään jääminen voi johtua monenlaisista syistä. Myös apu voi löytyä monelta taholta.
Esimerkiksi tietokone ja nettiyhteys tarjoavat monia keinoja ehkäistä yksinäisyyttä. Sosiaalinen media on mullistanut vuorovaikutuksen, ja myös vertaistuki on siirtynyt enenevässä määrin verkkoon. Koulukyytien varassa olevien erityisopiskelijoiden voi olla vaikeaa pitää yllä kaverisuhteita, kun vierailumahdollisuudet opiskelutoverien ja ystävien luona ovat rajalliset.
Tietokoneen avulla lapset ja nuoret voivat siitä huolimatta pitää yhteyttä toisiinsa, ja esimerkiksi monia pelejä voi pelata verkossa kaveriporukalla, vaikka ei oltaisikaan samassa tilassa.
Pelien kautta monet ovat löytäneet myös uusia ystäviä. Näin tilannetta kuvasi hakemuksessaan erään 11-vuotiaan koululaisen äiti:
”Koska koulupäivien jälkeen lapsi on väsynyt, yhteydenpito kavereiden kanssa tapahtuu lähinnä tietokoneen välityksellä. Yhteisissä peleissä ja keskusteluissa hänellä pysyy yllä side luokkakaverien kanssa, vaikka hän ei fyysisesti kyläile heidän luonaan. Tämä on tärkeä asia, jotta hän ei syrjäytyisi… Kaverisuhteiden luominen kun on muutenkin normaalia haastavampaa.”
Apurahojemme avulla monet hakijat pääsevät osalliseksi harrastustoimintaan ja opiskeluun, mikä on omiaan ehkäisemään myös yksinäisyyttä. Se, että arjessa on muutakin sisältöä kuin sairauden hoitoon liittyvät asiat, ja että on mahdollista kohdata toisia ihmisisä tavanomaisessa vuorovaikutuksessa jonkin yhteisen mielenkiinnon kohteen, kuten valokuvauksen, liikunnan tai käsitöiden äärellä on monille tärkeää.
Harrastaminen on kuitenkin usein niin kallista, ettei takuueläkeläisillä tai toimeentulotuen asiakkailla ole mahdollisuutta sitä rahoittaa. Vaikka sosiaalitoimi tarjoaakin ehkäisevää ja täydentävää toimeentulotukea erityisesti lasten ja nuorten harrastamiseen, ovat sitä kautta myönnettävät summat usein pieniä. Tukilinjan apurahoja tarvitaan pitkäjännitteisemmän harrastamisen rahoittamiseen.
Vaikka ystäviä löytyy myös vertaistuen kautta, on monelle apurahan hakijalle tärkeää tulla kohdatuksi muutakin kautta kuin sairauden tai vamman aiheuttaman toimintakyvyn rajoitteen näkökulmasta. Tällaiset aidot kohtaamiset ovat usein myös edellytys syvempien ystävyyssuhteiden muodostumiselle.
Sara Liukkonen
Tukitoiminnan koordinaattori