Lukijafoorumi

Kamera hääbloggarille

Tässä vähän erilainen postaus, joka ei liity häihin periaatteessa ollenkaan, mutta käytännössä kyllä. Saamani kamera on auttanut viime messuilla saamaan parempia kuvia (okei, harjoittelen vielä kameran käyttöä, mutta on se laatu jo huomattavasti parempaa kuin ennen) ja tunnen oloni enemmän bloggaajaksi 😀 Kiitos Tukilinja <3

Postauksessa muutamia otoksia uudella kamerallani. Vielä on hakemista ja harjoittelua, kun en ikinä ole omistanut järkkäriä, mutta pikkuhiljaa <3

Tukilinjalta olen saanut tukea oman elämän hallintaan ja harrastuksiin. Olen siis tällä hetkellä määräaikaisella työkyvyttömyyseläkkeellä (toisin sanoen kuntoutustuella) ja kh-tuella, kun pikkuneiti on 1,5 v. Mies työttömänä. Perheemme taloudellinen tilanne on p…a. Laskuja erääntyy ja joutuu säätelemään osamaksuille asioita yms.

Kokeilin kepillä jäätä ja laitoin Tukilinjalle hakemuksen. Oon itsekseni kuvaillut paljon, omaksi iloksi ja mun toiseen blogiin Kolme lensi yli käenpesän (mun ja kahden kaverin mielenterveys- ja päihdepuolen kokemusasiantuntijablogi). Oon kierrellyt häämessuja ja kateellisena katsellut muiden bloggaajien hienoja kameroita ja hävennyt omia p…alaatuisia kuviani. Lisäksi koin, että saisin enemmän irti “muutenvaankuvailusta” ja voisin tehdä sitä ikäänkuin terapiana itselleni.

Sitten tajusin Tukilinjan olemassaolon ja laitoin heille hakemuksen tuesta kameraan. Perusteina oli perheemme taloudellinen tilanne, liitteenä lääkärinlausunto sairaudesta ja lisälausunto, miksi kameraa haetaan. Hakuohjeet ja lisätietoja löytyy Tukilinjan sivuilta.

Olen saanut paljon jo irti kamerasta, tuntenut oloni messuilla käydessä erilaiseksi kuin ennen. Ollut vähän tyytyväisempi itseeni enkä kokenut oloani muita huonommaksi. Lisäksi olen tuottanut lapsilleni paljon iloa, kun olen saanut räpsiä heistä kuvia, ja he hymy naamalla tuijottaa omia kuviaan 😀

Pari kertaa olen jopa päässyt yksinäni ulos räpsimään kuvia 😀 Vielä kerran kiitos!

HullunaHäihin