Blogilinjalla: Tuomas

Tuomas Saloma on 34-vuotias eurajokilainen graafisen alan yrittäjä. Hän pitää Tukilinjan Blogilinjalla-vierasblogia huhti–toukokuussa 2020.


Työmatkan kommellus

Kevät on jo kuukaudesta katsottuna pitkällä, mutta lämpötilan suhteen tuntuu kuin olisi syksy. Joudun joka ilta nostamaan toimiston edessä olevan amppelikukan pois yöllisen pakkasen kynsistä. Tänään ajatuksissani on teille kertoa, millaista on kulkea julkisilla kulkuvälineillä työmatkoja, kun itselläni ei ole autoa eikä ajokorttia. Työmatkoilla sattuu ja tapahtuu joskus varsin odottamattomia tapahtumia.

Kevättalvella 2019 Helsingissä Invalidiliiton tiloissa oli tarkoitus pitää alustava kokous, jossa pohdittiin eri näkökulmia, josko voisi perustaa VamY:n (Suomen vammaisyrittäjät ry). No se yhdistys perustettiin myöhemmin keväällä. Kokous alkoi aamupäivällä, joten minun oli lähdettävä edellisenä päivänä Helsinkiin ja yöpyä hotellissa. Olin sopinut fysioterapeutin kanssa hoitoajan aamuksi, kun olin lähdössä iltapäivällä Helsinkiin. Ajattelin lämmittää lihaksiani kuntopyörää polkemalla, mutta sitten tapahtui jotain odottamatonta… Mennessäni kuntopyörän päälle vedin pyörää hieman liikaa itseäni kohti ja se alkoi katua päälleni. Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin irrottaa kuntopyörästä käteni ja minä oitis kaaduin hermattomasti taaksepäin kovalle lattialle istumaan. Tämän seurauksena selkäni kipeytyi niin pahasti, että oli oltava 15 min paikallaan. Selkäkivun mentyä hieman ohi otin fysioterapeutin vastaan. Otin yhden särkylääkkeen, jotta kykenin liikkumaan ilman kipua.

Kuva Helsingistä Sokos Hotel Vaakunan yhdestä huoneesta.

Lähdin tyytyväisenä kohti Helsinkiä taksilla kotoa Eurajoelta Porin rautatieasemalle, josta jatkoin matkaa Tampereelle. Siellä minun täytyi olla tarkkana vaihtaessani junasta toiseen junaan, kun oli mentävä alatunnelin kautta toiselle raiteelle. Matka sujui hyvin hotellille ja sieltä seuraavana aamuna raitiovaunulla Invalidiliitolle, jossa pidettiin em. kokous. Otin mukaani myös muutaman särkylääkkeen, jotta sain pidettyä selkäkivun pois.

Paluumatka ei sitten mennytkään niin kuin Strömsössä. Jälleen tapahtui jotain yllättävää. Niin mitä…? Kävelin Invalidiliitolta raitiovaunupysäkille odottamaan ratikkaa. Hetken odottelun jälkeen pysäkille kurvasi korkealattiainen ratikka. Ajattelin mielessäni, että odottelenpas tasalattiaista ratikkaa, kun minun on siihen helpompi mennä. Raitiovaunun kuljettaja kuitenkin kysyi miksi en tule kyytiin? Kerroin hänelle em. syyn. Sain häneltä vastaukseksi, että voin tulla ratikan kolmannesta ovesta sisälle, kun se on katutason kanssa samassa. No minä sitten menin kyytiin, jolloin tapahtui kummia. Ratikkakuski varmasti näki peilistä, että en liiku ihan niin kuin fyysisesti terveet. Hän kuitenkin lähti liikkeelle rivakasti, jolloin minä tietysti kaaduin samalla tavalla hermattomasti taaksepäin istualleni ratikan lattialle samalla aurinkolasini lensi päästäni ratikan perälle ja matkalaukkuni kaatui viereeni. Ratikan kuljettaja ei havainnut ollenkaan minun kaatumistani. Kanssamatkustajat olivat ystävällisiä ja kysyivät, loukkasinko jotenkin itseäni ja auttoivat minut ylös. Vastasin heille, että kaikki on kunnossa. Löin siis selkäni peräkkäisinä päivinä pahasti. Näiden tällien seurauksena sain alaselkääni mojovan kokoisen mustelman.

Päästyäni ratikalla Helsingin päärautatieasemalle jäin odottamaan junani lähtöä Tampereen kautta Poriin. Paluumatkalla minun ei tarvinnut vaihtaa junaa. Se tuli suoraan Poriin asti. Matkani jatkui vielä Porista Eurajoelle taksilla. Näin tämän kertainen työmatkani sujui. Mustelma selässäni paistatteli useita viikkoja, eikä ihan kivutonkaan ollut. Kyllä muutaman kerran käväsi mielessä lähettää HSL:lle reklamaatio, no jäi kuitenkin tekemättä. Pieni muistutus kuljettajalle olisi kyllä ollut paikallaan, ettei toiste kenellekään kävisi samalla tavalla.

Avainsanat: Helsinki, Invalidiliitto, Juna, Kaatuminen, Kommellus, Raitiovaunu, Taksi, Työmatka

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*