Blogilinjalla: Satu-Mia

Satu-Mia Seväkivi  elää tyttärensä ja kissojensa kanssa antoisaa arkea. Hän sairastaa MS-tautia, matkustelee ja kirjoittaa Tukilinjaan vierasblogia joulu–tammikuussa.


Reissussa oltu jälleen!

Anteeksi tämä pitkä hiljaisuus, mutta olin reissussa, tällä kertaa Uudessakaupungissa. Täältä Jyväskylästä Uuteenkaupunkiin pääsee mm. ensin junalla Turkuun ja Turusta bussilla Uuteenkaupunkiin. Itse valitsin kuitenkin halvemman vaihtoehdon ja lähdin keskiviikkoaamuna klo 9.30 matkaan linja-autolla Tampereen ja Turun kautta “Ukiin”. Perille pääsin iltapäivällä klo 16. Nämä linja-autossa kulkemiset ovat aika myrkkyä kropalle, mutta onneksi pitkänmatkanautot eivät pysähtele joka pysäkillä. On ollut kurja huomata kuinka kalusto on vanhaa ja auton penkit saattavat olla todella huonot, selkänoja ei pysy pystyssä tai ei nouse kokonaan ylös, turvavyöt ovat kierossa ja ja yleisintä ikinä: auton wc on käyttökiellossa ja haju leijailee silti autoon. Kärsin matkapahoinvoinnista helposti, ja epämukava olo tulee nopeasti. Miksi en siis mene junalla? Joskus vaan pitää ajatella myös taloutta, junamatka maksaa 40€ yhteen suuntaan ja bussilla pääsee 30€ menopaluu.

Poikani on asunut Uudessakaupungissa jo pari vuotta ja nyt lähdin katsomaan hänen ja tyttöystävänsä “uutta” asuntoa. Pääsin samalla viemään joulutervehdyksen heille, vaikka emme kovin jouluihmisiä olekaan. Poikani oli töissä ja sain laatuaikaa hänen tyttöystävänsä kanssa. Kävimme paljon keskusteluita elämästä ja ihan tavallisesta arjesta. Saimme tutustua toisiimme paremmin. Nuoret pärjäävät oikein hienosti, mutta on mukava saada olla osa heidän elämää ja kuulla heidän arjestaan. Pakko myöntää, että hiukat tuli muistoihin myös oma nuoruuteni, kun muutin omilleni ja pärjäilin vaihtelevasti. Silloin oli tärkeää, että joku kuunteli murheita. Haluan myös itse olla sellainen henkilö, jolle voi kertoa ihan kaiken.

Kun poikani tuli töistä, kävimme syömässä ja kirppikselläkin. Ilma oli niin sateinen ja pimeä ettei ulkoilua voinut muuten ajatellakaa. Uudenkaupungin talvi näyttäytyy tällä hetkellä hyvin leudolta, oikein passeli minun makuun. Lunta ei ollut yhtään, nurmetkin olivat vihreitä ja lämmintä oli muutama aste.

Sain myös ihanaa puputerapiaa Tiuhti-pupulta. Omat kissapoikani olivat tyttöni kanssa mummilassa hoidossa ja ikävä oli jo. Onneksi Tiuhtin kanssa tulimme hyvin juttuun ja saimme nuuskutella toisiamme. Ennen kuin lähdin kotia päin, siivosin vielä Tiuhtin häkin. Lupasin toimia pupuvahtina jos joskus tarvitsee 😀 Lemmikit ovat vaan niin ihania ja iloa tuovia!

Perjantaina iltapäivällä lähdin sitten taas kohti kotia. Sama reissu, mutta toistepäin. Saavuin Jyväskylään klo 22.20 ja isäni kävi hakemassa minut linja-autoasemalta. Päätin mennä heille yöksi, missä oli kaikki lapseni 🙂 Ei tarvinnut paljoa unta houkutella silloin yöllä. Tänään sitten minua kolottaakin joka paikasta, kävely on hankalaa, nilkka on kipeä ja päätä särkee. Huomaan olevani myös ärtynyt ja keskittymiskyky on nollissa. Matkat ovat ihania, mutta niiden tuomat “sivuoireet” aina harmittavat. Välillä pohdin, että jos en enää tekisi reissuja, onko kolotusten ja huonon olon arvoisia, mutta aina päädyn lähtemään jonnekin. En usko, että olisin onnellinen paikoillani.

Huomenna olisi tarkoitus mennä Taidemuseon ja Käsityömuseon joulutoreille. Palaan niihin ja, liikkumiseen kaupungilla, myöhemmin täällä blogissa.

Kivaa lauantaita kaikille!

xxx Satu-Mia

p.s

Kohta 9 listaltani (katso esittelyteksti) “Tee yksi ihminen onnelliseksi”. Annoin tänään palautetta hyvästä palvelusta. Palautteen vastaanottaja ilahtui aidosti. Kertoi, että tilauksia on paljon joulun aikaan ja ihmiset harvoin ehtivät jättää palautetta. Oli mukava kannustaa jatkamaan hyvällä asenteella jatkossakin.

 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*