Blogilinjalla: Satu-Mia

Satu-Mia Seväkivi  elää tyttärensä ja kissojensa kanssa antoisaa arkea. Hän sairastaa MS-tautia, matkustelee ja kirjoittaa Tukilinjaan vierasblogia joulu–tammikuussa.


Kop Kop!

JEE JEE! Miten tänään onkin niin hyvä fiilis, nyt vihdoin tuntuu, että taudit väistyvät! Eilen vielä oli todella huono olo, mutta tänä aamuna heräsin paljon keveämmällä ololla. Lähdinkin sitten kampaajalle, jotta saisin lisää piristystä. Hiukan hirvitti, että illalla olen jälleen ihan poikki, mutta ainakin nyt klo 18.10 tuntuu vielä oikein hyvältä. Käyn aina tutulla kampaajalla ja vuosien aikana hänestä on tullut ystäväni. Jaamme  ilot ja surut minun istuessa kampaamotuolissa. Yleensä tämä kampaamossa käynti on terapiaa parhaimmillaan, mutta jokainen kerta on hyvin rento ja jättää kivan tunteen pitkäksi aikaa. Luottamus toimii puolin ja toisin, ja minä annankin yleensä täysin vapaat kädet laittaa hiukseni kuntoon. Tänään vaalennusta ja vähän kivaa väriä alle 🙂

Kampaamon jälkeen kävelin lähelle UFF:n kirpputorille ja löysin sieltä huoneeseeni verhot sekä pari paitaa tytölle. Soitin valmiiksi vammaispalvelukyydin ja se tulikin samalla hetkellä, kun olin kassalla maksamassa ostoksiani. Tämä kyseinen kuljettaja on aina niin huomaavainen, että  jos minua ei näy, niin hän soittaa minulle, kun on tullut paikalle odottamaan. Se on pieni juttu, mutta siinä kuljettaja sekä minä saamme tiedon molemmin puolin. Koko taksimatkan juttelimme positiivisesta ajattelusta ja sen vaikutuksesta arkeen. Vaihdoimme muutamia itsesuggestiovinkkejä ja päätimme jatkaa edelleen positiivisten asioiden etsimistä myös niistä kurjimmistakin asioista.

Kotona keitin kahvit ja pilkoin salaattiainekset rasioihin. Totesin muutama päivä sitten, että salaattien tekeminen valmiiksi vähentää huomattavasti minun jatkuvaa napostelua. Aina olen kaapilla katsomassa olisiko siellä jotain hyvää syötävää. Usein sieltä lähtee sohvalle mukaan suklaata, keksejä taikka jäätelöä. Ja sitten unohdankin syödä muuta. Rakastan vihanneksia ja mietin välillä miksi en niitä syö tarpeeksi. Ehkä se on se pilkkominen joka ikinen kerta ja se laiskuus… Nyt ei ole enää tekosyitä, kun laitan kaikki rasioihin. Voin sitten lisätät kalaa, kanaa tai juustoakin näihin jos haluan. Välillä teen pakkaseen erilaisia ruokia yhtenä päivänä. Pakastimesta on helppo kaivaa esille ruokaa. Suurin puute kuitenkin minulla on ollut näiden vihannesten kanssa, ja sekin on nyt korjattu!

Nappasin myös netistä selkeät, mutta tarpeeksi suppeat,  listat ruoista ja raaka-aineista joita voi syödä enemmän tai vähemmän (hyvällä tai huonolla omalla tunnolla?) En ole mikään tiukan dietin kannattaja, vaan elämässä pitää olla herkkuja ja nautintojakin, mutta tällaiset listat muistuttavat hyvin minua siitä, mitä syödä ensin, jotta voin hiukan myös herkutella. Laitoin listat jääkaapin oveen ainakin nyt toistaiseksi. Arjen helpottamista tämänkin. Ja muistin virkistämiseksi aivan loistava juttu! Vatsakin kiittää ihan taatusti!

Kissapojat jäivät sunnuntaina mummilaan “lomalle” ja me olemme tytön kanssa nyt sitten ihmetelleet kuinka maailman tylsintä elämä voi olla ilman kissoja (tai yleensäkin lemmikkiä). Mietimme mitä me tekisimme, jos meillä ei olisi ollenkaan kissoja. Viettäisimmekö kotona näin paljon aikaa kuin nyt vai olisimmeko aina jossain menossa? Lemmikeistä on kyllä huolta ja ja paljon aikaa ne vaatii, mutta on se ihanaa, kun ne tulevat aamulla herättämään, voimme keskustella ja tietenkin ymmärtää toistemme kieltä (= hullut kissanaiset täällä!)

Huomenna minulla on vapaapäivä, aamulla yritän päästä pienelle lenkille tytön mennessä kouluun ja loppu päivän teen omia juttujani kotona eli siivoan. Torstaina pääsen pitkästä aikaa fysioterapiaan! Melkein jännittää!

Nyt ei auta mennä kuin koputtelemaan puuta tai päätä, että tämä hyvin paljon parempi olo jatkuisi ja aamulla saisin taas herätä pirteänä!

Peukut pystyyn mulle!

satu-mia

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Avainsanat: arki, hyvä olo, ms, MS-tauti, muisti, ruoka

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*