Blogilinjalla: Sari

Sari Heino-Holopainen on Tukilinjan toimitusneuvoston jäsen ja omaishoitaja. Hän kirjoittaa Tukilinjan vierasblogia helmi–maaliskuussa.


Kevät ei tule yksin

Välillä tuntuu, että se on jo täällä, välillä taas, että talvinen marraskuu vain jatkuu. Sinnikkäät pienet keltaiset kukat kyllä Sturenkadulla kertovat, että kevät on täällä! Alku ainakin. Omaishoitajan viikon kohokohdassa – Urheilutalon saunassa – sain toisen vakuuttavan viestin kevään saapumisesta: Saunan lauteilla tuttu kertoi viikonloppuna pyöräilleensä puutarhamökilleen Kivinokkaan. Siellä olivat miehensä kanssa laittaneet kevätillassa nuotiotulen ja paistaneet siinä nakkeja. Nakit maistuivat ruisleivän välissä pitkälle iltaan lintujen kevätkonserttia kuunnellessa. Oi…

Minun kevääni ei kyllä noin romanttisesti ala, vaan työtehtävien listaamisella. Heikin kanssa täytyy miettiä vaatetilanne. Tulossa on myös hellanvaihto – kaasuhellasta sähkölieteen. Se ei ole mikään helppoprosessi, ja haluaisimme sen tapahtuvan ennen pääsiäistä. Kevään kynnyksellä pitää jo ennakoida kesää, tässä tapauksessa Heikin puolivuotislääkäriaikaa. Sain ohjeet, että  kun tällä kertaa on kysymys terveyskeskuskäynnistä, on aika varattava paria kuukautta ennen, koska todennäköisesti ihmiset ovat koronasta ja muusta flunssasta huolestuneina varanneet pitkällekin lääkäriaikoja. En ole vielä soittanut – juurihan selvitin melkein viikon kestäneen jonotussoittorumban jälkeen, että H:n reseptit jäivät uudistamatta todennäköisesti tietokonejärjestelmän takia – ihan asiaa ei myönnetty. Uudet reseptit on nyt kyllä saatu apteekkiin – minun ohjeitteni mukaan, kun lääkelista aina jotenkin huojuu. Muuttuuhan se toki myös, mutta meidän omaishoitajien päässä se varmimmin on tallella.

Niin, kyllähän tuo keltainen kukkakin pinnistelee kaiken pölyn ja roskan keskellä kohti kevättaivasta. Niin mekin.

Suurimurointi pitäisi tehdä. Matot viedä ulos. Ikkunat pestä, kun hieman vielä lämpenee. Luin ihanat ikkunanpesuohjeet – ei kai vaan Marttojen – niiden mukaan vaikuttaa siltä, että mikään aika ei ole hyvä pestä ikkunoita; ei auringon paistaessa eikä sataessa. Eikä tietenkään kylmällä, muutenhan vesi jäätyy. Taitaisi mennä juhannukseen, ellen itse jo kärsisi harmaista ikkunoista ja Heikkikin – oikeasti – kääntää jo katseensa kohti ikkkunoita ja tiedän, ettei hän ihaile aamuruskoa vaan sanoo: “Olisi varmaan aika…” Niin, epilepsian lisäksi Heikillä on selkävika, joten apua ikkunanpesuun saan, mutta koko hommaa en voi hänelle jättää.

Kukat on hoidettu, täysikuukin tulossa, joten hyvä niin. Nyt kun aloin tähän blogiin listaamaan kevätepätoivoni aiheita, niin ne ikäänkuin hävisivät päästäni. Mitä vielä?

Jos muuta ei muistu mieleen, niin eikun oikeanlaiset kengät esiin ja ulos kevätiltaan. Ai niin, talvisaappaat ja -kengät pitää hoitaa ja viedä vintille! Ja takit. Toisaalta talvitakistani en hevillä luovu, sillä jos muistatte, niin pari vuotta sitten juhannuksena oli plus 8 astetta. Ja nyt on eteläiseen Suomeen luvattu jopa plus 10! Se on kevät se.

 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*