Blogilinjalla: Sanni

Sanni Purhonen on Tukilinjan toimitusneuvoston jäsen, freetoimittaja, tiedottaja ja runoilija, joka käyttää pyörätuolia.


Vauhtia ja vaarallisia tilanteita

Nyt on sitten kampaamossa käyty. Matka oli monivaiheinen, kokonaisuus jää kuitenkin plussan puolelle. Kampaamo sijaitsi vanhahkossa kerrostalorakennuksessa, jonne oli mentävä hissillä. Sisällä hygieniasta huolehdittiin, kuten oli ennalta luvattu. Istumapaikka ympäristöineen desinfioitiin joka asiakkaan jälkeen ja kampaajat käyttivät maskeja.

Hiusten kanssa kävi kuten usein aiemmin – eli en varmaan uskaltanut vaatia tarpeeksi suurta muutosta. Hiukseni ovat paksut ja vaikeahkot hoitaa. Yleensä kampaajat tyytyvät ihailemaan niitä sen sijaan, että leikkaisivat siekailematta pois reilun määrän tukkaa. Nytkin kehotin monta kertaa leikkaamaan vielä lisää, mutta muutos vanhaan ei silti ollut suuren suuri. Tämä näkyy selvästi oheisista lievän hysteerisistä (en todellakaan tykkää ottaa selfieitä) ennen ja jälkeen -kuvista.

Ennen

Jälkeen

Vika oli kuitenkin omani, kun en saanut suutani auki. Kampaaja sinänsä teki hyvin pätevää työtä. Ehkäpä päädyn sinne vielä uudestaan, jos tukka on taas uuden lockdownin jäjiltä pitkä.

Päästyämme pois kampaamosta päätimme tsekata läheisen ravintolatarjonnan. Ilma oli selkiytynyt ja voisimme syödä ulkona. Matka ravintolaan oli lyhyen kävelyn päässä. Valitettavasti reitillä oli myös työmaa, jonka väliaikainen luiskaratkaisu päätyi suoraan katukiveyksen reunaan ja melkoiseen tasoeroon. Tätä en tietenkään luiskan alkupäässä huomannut. Onneksi avulias ohikulkija sai minut pelastettua turvallisesti alas luiskan toisessa päässä. “Niin, tämä ei tosiaan ole esteetön luiska”, hänkin totesi kuivasti. Esteestä siis selvittiin ja matka saattoi jatkua.

Vastoinkäymiset eivät päättyneet tähän, sillä ravintolan jo siintäessä lähellä sandaalini irtosi jalasta. Istahdin läheiselle penkille pukemaan sitä takaisin. Siinä samassa huollossa vasta käytetty kävelytelineeni – jonka takapyörissä ei siis enää ole jarrutusominaisuutta – lähti valumaan vapaalla pudotuksella reippaasti katua alas. En ollut lainkaan huomannut kadulla lievää alamäkeä, enkä siis osannut varautua tällaiseen pahuksen onnettomuuteen. Näin jo sieluni silmin dallaran päätyvän tuhannen päreiksi autotielle, mutta ystävällinen taksikuski ehti onneksi napata sen kiinni. Harkitsen vakavasti pyörälukon tai vastaavan hankkimista apuvälineen uudeksi lisävarusteeksi.

Loppupäivä sujui ongelmitta, saimme syödäksemme eikä enää satanut. Selvisin kuin selvisinkin ehjin nahoin ja (melko) uudella tukalla kirjoittamaan tätä blogia. Toivottavasti ihan jokainen reissu ulkomaailmaan ei pidä sisällään yhtä paljon kompurointia kuin eilen!

Avainsanat: esteettömyys, kampaaja

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*