Blogilinjalla: Sanni

Kampaajalla koronan aikaan

Kuten olen jo mainostanut, yksi loma-ajan selkeitä tavoitteitani on mennä turvallisesti kampaajalle. Tukkani on leikattu viimeksi joskus alkuvuodesta. Viimeistään, kun hiukseni alkavat etsiytyä suuhun aina syödessä, tajuan, että nyt kampaajalle on mentävä, ennen kuin alan muistuttaa liiaksi Jörö-Jukkaa (kuvassa)!

Suomessa koronatilanne on tällä hetkellä vakaa, enkä halua lietsoa turhia pelkoja. Silti on mielestäni ihan ymmärrettävää, että noudatettuani kuukausitolkulla itse kaikkea mahdollista varovaisuutta, haluaisin tietää etukäteen edes vähäsen kampaamoiden hygieniasta. Minulla ei myöskään tällä hetkellä valitettavasti ole hyvää vakikampaajaa, johon luottaisin automaattisesti – ehdokkaita saa siis ilmiantaa! – ja tukkani on lähtökohtaisesti melko vaikea tapaus.

Pikaisella katsannolla on todettava, että suuri osa kampaamoista ei (ainakaan enää) ilmoita mahdollisista eritysjärjestelyistään netissä juuri mitään. Pari päivää sitten käydessäni kävelyllä sain varmaan hyvän maineen, kun aloin tiirailla vaivihkaa sisään kampaamojen ikkunoista. Ei näkynyt maskeja. Toki, jotta maskeista olisi hyötyä, niitä pitää käyttää oikein. Vaihtoehto olisi kuitenkin hyvä olla olemassa, sillä parturintuolissa lähikontaktin välttäminen voi mennä monimutkaiseksi.

Ei auttanut kuin ryhtyä soittokierrokselle. Kampaamo x lupasi nettisivuillaan, että sinne voi päästä ainoana asiakkaana. Kävin suunnilleen seuraavan keskustelun.

– No hei, olisin tulossa hiustenleikkuuseen ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Oliko teillä miten nyt huomioitu hygienia?

– Öö… en oikein osaa sanoa.

– Niin, pääseekö teille esimerkiksi ainoana asiakkaana, sivuillanne sanotaan niin?

– No se ehkä menisi aika kauas.

– Entä käytättekö pyydettäessä maskeja?

– Ei meillä ole.

– Minusta tuntuu, että tiedustelen ensin vielä muualta, kiitos ja näkemiin.

Puhelun jälkeen tunsin oloni hiukan hölmöksi, vaikkei henkilö langan toisessa päässä varmasti tarkoittanut pahaa. Ehkä tilanne nyt tosiaan oli se, että tarkempia järjestelyjä ei enää tarvita ja kyselin tyhmiä?

Jo seuraava kampaamo y kuitenkin pelasti päiväni. Nettisivuilla oli heti selkeät tiedot siivouksesta ja siitä, että tarvittaessa maskia käytetään. Juttelin ystävällisen asiakaspalvelijan kanssa pitkän tovin puhelimessa toiveistani (tukka täysin villiintynyt, varattava aikaa ja kärsivällisyyttä), heidän tilanteestaan (huhtikuussa asiakkaita ei ollut juuri lainkaan, mutta nyt tilanne oli jo melkein normaali) ja käytännöistään (maskia käytettäisiin ja kampaajan sisällä voi pitää selkeät turvavälit muihin asiakkaisiin, jne.) ja varasin ajan kampaajalle ensi viikoksi.

Nyt tähän on tietysti todettava varoitus, että koska tukkaani ei vielä ole leikattu, soittokierroksen lopputulos saattaa hyvin kääntyä itkuksi. Senkin kuitenkin kestää paremmin hyvän asiakaspalvelun jälkeen. Voin raportoida tänne, oliko tarinalla onnellinen loppu!