Blogilinjalla: Nina

Nina Kanninen kirjoittaa Tukilinjan vierasblogia loka–marraskuussa. Hän etsii töitä ja harrastaa mm. karaokea, valokuvausta ja bloggausta.


“Sinivalkoinen marraskuu”

Mä oon niitä tyyppejä jotka palaa asioihin useasti kuvien kautta.  Niiden avulla tiedon arkistointi oli ja on edelleen helppoa ja nopeaa.  Saattaa asiaan vaikuttaa myös se, että oon huomannut useassa otteessa olevani “kuvamuistin” omaava ihminen. Se oli mun vahvin kanava sisäistää ja oppia asioita jo koulussa,  ja sen havainnon myötä mä otin jo opiskellessa kuvia liitutaulussa olevista kirjoituksista, tai ilmoitustaululla roikkuneista papereista, joten se tuntuu välillä ihan luonnolliselta tavalta toimia edelleen. Viimeksi tänään, kun otin kuvan eräästä lehdestä löytämästäni reseptistä.

Sanonta “kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa” pitää yleensä paikkansa, sillä kaikissa valokuvissahan on kyse muistoista.  Mä pidän kaikesta kauniista, ja visuaalisuus ja esteettisyys on mulle tärkeä osa montaa juttua. Marraskuu kuvaillaan yleensä harmaana ja värittömänä, ja siksi tunnen erityisen suurta ylpeyttä kun onnistuin mielestäni tällä kertaa taltioimaan eilisen iltalenkin yhteydessä jotain todella voimaannuttaa ja kaunista, jonka avulla voisin jaksaa läpi synkän (siis luonnonvalon puutteen takia) loppuvuoden.  Tästä hetkestä lähtien “Sinivalkoisuus on uusi harmaa”  – ainakin mulle.!

 

 

  

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Nämä kuvat ovat siis eiliseltä, kun ihana mutta olemattoman kevyt ensilumikerros peitti vielä maata täällä Naantalissakin. Meri sai alkuviikosta myös kevyehkön jääpinnan, koska yllättäen ilma muuttui “todella” kylmäksi. (lukekaa -9 astetta :D) Valkeus ja kauneus oli siis hetkellistä, vaikka sekin on aina katsojan silmissä. Olisi kyllä ollut kiva, kun lumi olisi kestänyt vielä tämän päivän, kun Naantalin joulukadun avajaisetkin oli. Sen sijaan niissä oli seuranamme märkä, musta asfaltti, ja  kylmä myrskytuuli, joka piti huolen ettei ainakaan meistä kumpikaan viihtynyt avajaishumussa puolta tuntia kauempaa.  Mutta koska se on paikallisten keskuudessa yhtä suuri vuosittainen traditio, kuin Presedentin vastaanotto vierasvenesatamassa kesällä, niin olihan sinne pakko mennä käymään – ja juomaan se yksi glögimukillinen Anamaria Rusin luodessa jouluntunnelmaa lauluillaan.  Makkarat ja puurot sai  kyllä tänä vuonna suosiolla jäädä.

-Ninni

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*