Blogilinjalla: Matti

Tukilinjan vierasblogia pitää helmi–maaliskuussa stadin slangia käyttävä kirjailija, eläkeläinen ja omaishoitaja Matti Laitinen. Aiheena on mm. Arska, kehitysvammainen aikamiespoika.


CÓRDOBASSA osa 1.

Astuimme turva- ja lippujen tarkastuksen jälkeen Málagan Maria Zambranon rautatieasemalla pitkäkärsäiseen luotijunaan. Meillä oli paikat lähellä vaunumme vessaa ja uloskäyntiä. Junan ovet sulkeutuivat – tsiiiiih. Stoge nytkähti liikkeelle 8:40. Veturinkuljettaja kiihdytti 31 vaunuisen teräspedon matkanopeuteensa. Pian Talgo pyyhälsi reilusti yli kahtasataa. Arska tiiraili uteliaana ikkunasta maisemia. Hän piti hyvin paljon kiskoja pitkin reissaamisesta. Hänelle on kertynyt runsaasti kokemusta rautateitä pitkin viilettämisestä ympäri Eurooppaa. Junamme pääteasemaksi oli merkitty Barcelona.

Vuoristot, jokilaaksot, ylänköjärvet, tunnelit, taajamat ja monenlaiset viljelykset vilahtelivat ikkunassa. Puolillaan olevassa vaunussamme matkustajilla oli valtavasti matkatavaraa. Yhdellä naisella oli mukanaan seitsemän matkalaukkua. Hän sähläsi ja sovitteli kamojaan ahtaille tavarahyllyille. Meillä kolmella oli vain reppumme.

Juna pysähtyi Antequerassa ottamaan lisää ihmislastia sisuksiinsa. Sähköjunan ilmajohtimien kannatinpylväät olivat maalattu Andalusian sinisiksi. Vaunuosastomme täyttyi. Seuraavaksi matkavehkeemme stoppasi vuoristolaaksossa Puente Genilin autiolle betonilaiturille. Ympäristö pursui oliivipuita. Kottaraisen oloisia lintuja aaltoili sankkana parvena korkealla taivaalla. Itse taajama valkoisine taloineen erottui parin kilometrin päässä rautatiestä. Ulkona ilman lämpötila oli pudonnut +5 asteeseen. Arska olisi halunnut vaihtaa junasta yöbussiin.

Talgo pysähtyi tasan 9:38 Córdoban betonista rakennetulle läpiajoasemalle. Stoge sai kai jonkinlaisen slaagin, koska jouduimme odottamaan ovien aukeamista yli varttitunnin. Asemalaiturilla Renfen virkailija kailotti Córdobasta eteenpäin matkustavaa jengiä seuraamaan itseään. Suuri ihmisjoukko lähti hänen ohjauksessaan etsimään ehjää rautaheppaa. Me sen sijaan nousimme laiturilta kylmän rauhallisina sähköportailla asematasolle ja menimme kahvilaan syömään juustokinkkuskämlärit sekä juomaan kaksi bisseä ja yhden kaakaon. Arska ei panostanut mallakseen, vaikka hän onkin reima reissumies. Läheltä löytyi onneksemme maksuton invaveski.

Kävelimme Córdoban steissiltä parin kilsan päähän sokkeloiseen vanhaan stadiin. Aamupäivällä sää oli aurinkoinen, mutta vuoristo muistutti olemassaolostaan ilman koleutena. Meillä oli oppaana kännykkään ladattu kartta. Avenida Americasilla meitä vastaan ponnisteli äiti nuoren, aivovammaisen tyttärensä kanssa. Mutsit tervehtivät toisiaan. Matkan varrella keskustaan kohtasimme kaupungin siisteydestä vastaaville kadunlakaisijoille omistetun näköisnaisveistoksen.

Aikamme käppäiltyämme osuimme Avenida de Cervantesille, käännyimme oikealle ja jatkoimme matkaa Paseo de Victoriaa pitkin, kunnes saavuimme Puerta de Almodóvarille. Tankkasimme itseämme muurin vieressä olevassa puistossa suklaalla, viikunoilla, smoothieilla ja vedellä.

Matti Laitinen

19.2.2019

Renfe = Espanjan valtion rautatieyhtiö, Steissi = rautatieasema, asema, Stoge = juna, Slaagi = sairauskohtaus, sydänhalvaus, Skämläri = sämpylä, Bisse = olut, Jengi = porukka, joukkio, Stadi = kaupunki ja Talgo = nopea luotijuna

Avainsanat: Arska, Cordoba, dösällä, kehitysvammainen, Stadi, stogessa

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*