Blogilinjalla: Marja

Marja Hukkanen kirjoittaa Tukilinjan vierasblogia loka–marraskuussa. Marja tekee osa-aikatyötä Paikka kaikelle -tiimissä ja arjessa hänellä on apunaan avustajakoira.

 


TiLite TRA – tuleva pyörätuolini

Tänään uuden pyörätuolin hankinta otti taas askeleen eteenpäin, kun oli uuden pyörätuolin mittaus. Useista kokeilluista tuoleista päädyttiin nyt TiLiten TRA malliin. Oikeastaan vielä aamulla mietin noiden mallien ZRA ja TRA välillä, mutta kun näin vielä molemmat tuolit livenä ja kokeilin kelata päädyin TRA malliin, koska se miellytti silmää enemmän ja on lisäksi ZRA mallia vääntöjäykempi kaksoisrunkoputkirakenteen ansiosta. Ajattelin tämän olevan etu varsinkin käsipolkupyörän käytössä Tuskin siitä haittaakaan on hiukan haastavammissakaan maastoissa, kun lenkkipolulla on joskus kiviä ja juurakkojakin.

Kyllä meinas tulla päätös -ähky. Kolme tuntia meni, kun mietittiin kaikki mitat ja varusteet kohdilleen. Nykyiseen tuoliin verrattuna muutettiin mm. istuinkulmaa ja selkänojan korkeutta sekä lyhennettiin hiukan tuolin kokonaispituutta. Tarkoitus on, että saan jalat vietyä vähän nykyistä enemmän taaksepäin jalkalaudalla ja jalkapohjan olla olisi silti koko matkalla jalkalauta. Keulaan tulee jaloille nykyistä enemmän tilaa, kun keula ei kapene enää niin paljon. Tämä auttaa myös siihen, että eteen saa kiinni nokkapyörän tai käsipolkupyörän. Onneksi tässä mallissa on herkkyyden, taka orkeuden ja selkänojan säätö mahdollisuudet jälkikäteen, sillä käytännössä uuden tuolin kanssa on aina ensin vähän totuttelua ja on hyvä, että jotain voidaan vielä tarvittaessa säätääkin.

Varusteiden valintaa

Vaikeimpia valintoja uudessa tuolissa päättää sopivat sivulaidat, jarrut ja työntökahvat.  Sivulaidat on tosi tärkeät varsinkin, kun kelaan paljon ulkona. Pitää olla lokasuoja, joka tulee renkaan päällle ja mahdollisimman umpinaiset sivulaidat, jotta kura pysyisi tuolin ulkopuolella. Sovitustuolissa ollut sivulaita oli ehkä vähän lyhyenlainen, mutta päädyin kuitenkin siihen ja sovittiin, että se säädetään mahdollisimman eteen. Se oli kuitenkin takaa ja sivuilta umpinainen versio ja lisäksi kiinteä eli laitaa ei tarvitse irrottaa kun kaataa selkänojan eteen.  

Työntökahvoiksi valikoitui kiinteät lyhyet kahvat. Taittuvatkin kahvat  minulla on tuolissa joskus ollut, mutta harvoin niitä tuli taitettua, joten en kokenut sitä ominaisuutta nyt tarpeelliseksi. Työntökahvat on kiva olla olemassa paitsi avustamista myös reppua varten, jotta se pysyy hyvin menossa mukana pyörätuolin takana. 

Jarrut olikin vaikea paikka. Etukäteen olin ajatellut sport-mallin jarruja, joista minulla on aiempaa kokemusta. Tilitella oli kuitenkin “perus” jarrukin toimiva ja hyvännäköinen, joten hetkisen mietin jo sitäkin. Kuitenkin päädyin lopulta sport -malliin, koska siitä ei jää mitään ulokkeita rungon ulkopuolelle, kun se ei ole päällä. Tämä on hyvä juttu varsinkin silloin jos ja kun minulla on joskus koiran hihna kädessä kelatessa. Pienempi sotkeutumisvaara siis hihnan kanssa. 

Etuhaarukat tulevat olemaan yksipuolista mallia. Kuulin tutulta, että ne ovat hyvät, kun lunta ei niiden ansiosta keräänny etuhaarukkaan. Toivottavasti ne ovat käytännölliset. On ne mun mielestä myös hyvännäköiset. Jos joku voi olla sekä käytännöllistä että silmää miellyttävää, sen on pakko olla hyvä valinta 🙂 Tukipyöriksi tulee nyt vähän isommat ja leveämmät pyörät kuin nykyisessä Pantheran tuolissani, sillä ne on ulkokäyttöön sopivammat. Renkaiksi on nyt tulossa uuteen tuoliin vain maastorenkaat, sillä kaksia renkaita kunta ei maksa. Minun on tarkoitus tarvittaessa käyttää sitten uudessa tuolissa vanhoja renkaita, jotka ovat vielä kyllä ihan ok.  Halusin maastorenkaat talvea ja ulkona liikkumista silmällä pitäen. 

Hyvät ja huonot uutiset

Ilokseni kuulin, että saan uuteen pyörätuoliin Freewheel -nokkapyörän. Se helpottaa kovasti ulkona liikkumista talvella ja kesälläkin vaihtelevissa maastoissa. Uskon, että sen ja maastorenkaiden ansiosta ulkona liikkuminen on edes vähän nykyistä helpompaa.

Harmikseni erillistä selkäosaa en vielä uuteen tuoliini saa. Ensin pitää kuulemma kokeilla muuttuuko selän asento uuden tuolin ja istuintyynyn myötä.  Selkäsäryt ovat kuitenkin minulla jatkuvia, joten toivon, että selkäosa minulle jossain vaiheessa myönnettäisiin. Sain testata selkäosaa kyllä ja se oli kyllä todella hyvän tuntuinen, kun se toi tukea ja korjasi selän asentoa paremmaksi. 

 

Nyt alkaa niin kuin joulun odotus tuolin suhteen. Toimituksessa menee noin 1,5kk-2kk eli voi hyvinkin olla, että vuosi ehtii vaihtua ennen kuin tuoli on täällä. Aika pitkiä prosesseja nämä joskus on. Lausunto tästä uudesta pyörätuolista taidettiin tehdä joskus huhtikuussa.  Toivon todella, että uusi tuoli on hyvä ja juuri sopiva mun käyttöön. Ainakin tämä on nyt tarkoin harkittu ja viimeisen päälle mietitty.

Ai niin pyörätuolin runko on titaanin värinen. Etuhaarukat, renkaat sekä selkäosa, sivulaidat ja jalkalauta tulee olemaan mustat. Valitettavasti kuvaa ei vielä ole olemassa.kun tuolikin on vasta paperilla ja matkalla tehdastilaukseen.

Avainsanat: pyörätuoli TiLite

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*