Blogilinjalla: Marja

Marja Hukkanen kirjoittaa Tukilinjan vierasblogia loka–marraskuussa. Marja tekee osa-aikatyötä Paikka kaikelle -tiimissä ja arjessa hänellä on apunaan avustajakoira.

 


Tavallinen tiistai

Tänään on tiistai, ihan tavallinen arkipäivä. Ajattelin kertoa teille millaista arkea tällä hetkellä vietän. Päivät menee arkena aikalailla samaa rataa, joten nyt tiedätte miten mulla arki rullaa.

Herään aamulla klo 5:15 puen vaatteet ja lähden käyttämään koiraa pienellä aamulenkillä. Noin klo 6:15 maissa tullaan takaisin sisällä ja aputassu sulkee ulko-oven ja auttaa minulta ulkovaatteet pois. Koira vetää hanskat pois kädestä ja auttaa takin riisumisessa vetämällä takin hihoista. Sen jälkeen otetaan kengät pois, jotka nekin lähtee samaan tyyliin kun aputassu vetää ne pois tottunein ottein.

Aputassu auttaa kenkien riisumisessa.

Sitten on aamupalan vuoro – meillä molemmilla. Sen jälkeen koira ehtii vielä torkuttaa hetken, kun laitan itseäni lähtökuntoon. Työpaikalla ollaan yleensä noin 10 min ennen työajan alkua ja käydään viemässä eväät jääkaappiin. Töissä koira auttaa minua monissa pienissä asioissa. Se esimerkiksi tilaa hissin ja painaa sähköovien painikkeita sekä auttaa takin riisumisessa. Kun mennään työhuoneeseen ja avaan koneen, aputassu laittaa nukkumaan työpöydän alle.

Teen nyt sosionomin sijaisuutta Lapin Kuntoutuksessa. Päiviini kuuluu niin pienryhmäpalavereita, sosionomin yksilöaikoja kuin ryhmien vetämistäkin.  Päivisin ollaan monissa eri tiloissa, sillä kuntoutujien ajoille ja ryhmille varataan tilat erikseen. Aputassu kulkee mukanani ja on valmiina auttamaan, kun sitä tarvitaan. Tänäänkin se nosti minulle useamman kerran esimerkiksi pudonneen kynän ja välillä se kantaa oman nukkuma-alustansa eri huoneeseen, jos ollaan siellä pidemmän aikaan. Joskus koiralla on myös mukana oma pieni käsilaukku, missä se voi kantaa papereita tai vaikka vesipulloani.

Ruokatunnilla käytän koiraa pissalla, onhan siihen mennessä jo kulunut aikaa aamulenkistä.

Töiden jälkeen mentiin tänään suoraan fyssariin, josta kelattiin kotiin ja koira sai siinä samalla lenkin. Kotona oltiin tänään klo 18 maissa.   Tässä välissä minulla on noin tunnin tai kahden tauko eli syön ja keitän teetä. Nyt kirjoitan myös tämän blogitekstin 🙂 Tänään avustaja ei tule töihin, joten ilta kuluu tässä koneella. Vielä on nimittäin tälle illalle vähän luvassa etätöitä.

Kotoa käsin teen Paikka kaikelle -tiimissä assarin hommia eli vastaan tukisähköposteihin ja teen muuta taustatyötä mm. ajastan somesisältöä ja kurssiryhmään viikkoketjuja. Nyt kun olen myös kokoaikaisessa työssä, pyrin siihen, että teen suurimman osan näistä etätöistä viikonloppuisin. Tarkoitus on, että viimeistään klo 20 työpäivä on kokonaisuudessaan pulkassa. 

Illalla vielä käydään vähän ulkoilemassa ja aputassuni on aika tarkka siitä, että iltaruuan aika on klo 21. Jos ehdin, saatan katsoa illan tv-tarjontaa. Tänään tulisi Ensitreffit alttarilla.  Tarkoitus on kuitenkin käydä myös saunassa, jonka jälkeen onkin ihan valmis yöunille. Aamulla kello taas soi 5:15.

Ahkeraa viikkoa kaikille 🙂

Avainsanat: arki, Avustajakoira, työt

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*