Blogilinjalla: Marja

Marja Hukkanen kirjoittaa Tukilinjan vierasblogia loka–marraskuussa. Marja tekee osa-aikatyötä Paikka kaikelle -tiimissä ja arjessa hänellä on apunaan avustajakoira.

 


Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Torstaina kerroin teille avustajakoirastani. Avustajakoira tuo minulle paljon apua ja itsenäisyyttä, mutta ei pysty minun tapauksessa kokonaan korvaamaan henkilökohtaista apua. Minulla on siis myös avustaja ja vammaispalvelujen myöntämät tunnit henkilökohtaista apua varten. Henkilökohtaisessa avussa minulla on aina ollut käytössä työnantajamalli eli toimin itse henkilökohtaisten avustajien työnantajana ja kunta toimii palkanmaksajana.

 

Mutta mitä henkilökohtainen apua on? Vammaispalvelujen käsikirjan mukaan se on:

  • toisen ihmisen antamaa välttämätöntä apua tavanomaisen elämän asioissa, joita henkilö ei itse pysty vamman tai sairauden vuoksi tekemään
  • vammaiselle henkilölle itsenäisen elämän mahdollistaja
  • palvelu, joka tulee myöntää vammaispalvelulain mukaiset edellytykset täyttävälle vaikeavammaiselle henkilölle

Henkilökohtaisesta avusta voisi kirjoittaa helposti kokonaisen kirjan. Henkilökohtaisen avustajan työnantajana toimimiseen liittyy monia asioita ja velvollisuuksia ja niissä saa olla kyllä todella tarkkana. Onneksi apua työnantajuuteen liittyvissä asioissa saa kunnalta ja esimerkiksi Henkilökohtaisten työnantajien liitosta eli Hetasta. Tässä blogitekstissä pohdin kuitenkin henkilökohtaista apua enemmän itsenäisen elämän mahdollistajan näkökulmasta.

 

Miksi minulla on henkilökohtaista apua?

Tarvitsen apua arjessa mm. kotihommissa asioinnissa ja harrastuksissa. Lisäksi tarvitsen apua jonkun verran myös pukemiseen, varsinkin näin talvisin. Kotona pystyisin periaatteessa tekemään paljonkin kotihommia itse, mutta jalkojen päällä oleminen ei enää onnistu juurikaan ilman kipua, pyörätuolista käsin en taas yllä tekemään kaikkia hommia. Haluan kuitenkin, että voin kotona ottaa ne muutamat askeleet kivuitta ja käydä esimerkiksi wc:ssä ilman pyörätuolia. Nykyisin myös selkä kipeytyy aika helposti ja silloin ei ole järkevää istua edes pyörätuolissa vaan pitäisi huilata edes vähän aikaa makoillen. Omaa kehoa saa siis kuunnella nykyisin aika tarkalla korvalla, enkä ole siinä kovin hyvä. Alan tekemään jotain hommaa ja lopetan sitten kun jalkoihin tai selkään sattuu.

Henkilökohtaisen avun turvin pystyn tekemään enemmän, tai paremminkin sanottuna noin normaalin verran asioita. Henkilökohtainen apu todellakin tuo itsenäisyyttä lisää. Kun teen asioita henkilökohtaisen avustajan kanssa, ajattelen, että teen ne asiat itsenäisesti. Se merkitsee itselle todella paljon. En ajattele itseäni vammaisena ja elän minun näköistä arkea (siihen nyt vaan sattuu kuulumaan myös liikuntarajoite, sille en mitään voi ja se on osa minua, mutta ei koko elämä). Henkilökohtainen apua mahdollistaa sen, että voin itse päättämään mitä teen ja milloin.

 

Se voi myös stressata

Viimeaikoina henkilökohtainen apu on kuitenkin myös tuonut minulle lisää stressiä, kun se ei ole toiminut niin kuin olen toivonut. Sairastelut ja sijaisten vaikea tai mahdoton löytäminen lyhyellä varoitusajalla pamauttaa hetkessä tajuntaani sen, että apu on minulle tärkeää.  Eilen ja tänään olisi ollut avustajalle tarvetta, muttei työntekijää. Toivottavasti maanantaina on.

Kun työntekijää ei ole, yritän tehdä mahdollisimman paljon hommia itse. Epätietoisuus siitä, saanko avustajaa seuraavaan työvuoroon stressaa pakostakin. Yhtäkkiä elämä ei tunnu enää itsenäiseltä vaan joudun pyytämään apua ystäviltä ja läheisiltä. Tiedän, että ystävät ja läheiset auttavat tarvittaessa, mutta kun he eivät ole minun avustajia. Ajattelen niin, että Haluan, että läheisten ei tarvitse tehdä minun kanssa mitään siksi, että tarvitsen siinä apua eli en pärjää ilman heitä. Läheisten ja ystävien kanssa ollaan muuten vaan kahvitellaan tai vietetään aikaa yhdessä tms.

Oikeastaan on aika karua, että tietyllä tapaa oma itsenäisyys riippuu aika vieraasta henkilöstä, työntekijästä. Avustajan kanssa voi toki tulla tutuksi ja läheiseksikin, mutta kuitenkin kyse on työnantaja-työntekijä -suhteesta. Itse olen huomannut, että on helpompaa työn sujumisen kannalta, ettei avustaja ole –tai hänestä ei tule– liian läheinen kaveri tai ystävä. Toisaalta olen nyt miettinyt sitäkin vaikuttaako avustajan työhön sitoutuminen se kuinka hyvin hän minut tuntee tai kuinka merkitykselliseksi kokee työnsä? Ei ole helppoa vetää rajaa siihen kuinka paljon itsestään avaa avustajalle, varsinkin jos kyseessä on vielä suhteellisen uusi työntekijä.

Tällä hetkellä minusta tuntuu, että kaikki tähän henkilökohtaiseen apuun liittyvät asiat stressaavat aika paljon. Varmaan pitäisi kehittyä taas lisää työnantajana, jotta osaisin olla mahdollisimman rehti ja reilu työnantaja. Olenhan odottanut näitä samoja asioita kaikilta avustajiltanikin tässä vuosien varrella.

 

Meitä on moneksi

Kun mietin henkilökohtaista apua sen ehdoton kulmakivi on henkilökemioiden kohtaaminen. Minulla on ollut toistakymmentä avustajaa töissä ja kaikki ovat tietenkin tehneet töitä omalla persoonallaan. Luonnollisesti myös minä olen persoona ja molempien persoonat vaikuttavat tässä työsuhteessa. Painotan ehkä enemmän persoonien merkitystä kuin joku toinen. Asiat joissa tarvitsen apua, ovat mielestäni aika helposti opittavia, joten koskaan avustajaa valitessa en ole painottanut henkilön aikaisempaa työkokemusta tai koulutustakaan.

Avustajat ovat vaihtuneet aika usein, joten olen saanut tutustua aika moneen henkilöön. Kun töissä on hyvä työntekijä, avustaja jonka kanssa arjen askareet rullaa mukavasti, ei tietenkään haluaisi, että työsuhde loppuu. Elämä kuitenkin tapahtuu ja esimerkiksi paikkakunnan vaihdon myötä työsuhde ei voi enää jatkua.

Henkilökohtainen apu ei ole mikään yksinkertainen ja helposti järjestettävä asia. Se on työnantajan ja työntekijän välinen työsuhde, joka on avustajalle palkkatyö. Itselleni työnantajan roolin lisäksi se tarkoittaa sitä, että minun arjessa ja kotona on kodin ulkopuolinen henkilö, jonka avusta olen riippuvainen. Koska henkilökohtainen apu on osa arkeani, en voi kuin toivoa, että se todella sujuisi kaikin puolin niin hyvin, että se helpottaisi minun elämää. Tämä ei kuitenkaan ole mikään itsestäänselvyys vaan ns. “kahden kauppa”, johon vaikuttavat molemmat osapuolet. Osuessaan kohdalle juuri minulle sopiva avustaja on työntekijänä kallisarvoinen. 

Avainsanat: henkilökohtainen apu

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*