Blogilinjalla: Marja

Marja Hukkanen kirjoittaa Tukilinjan vierasblogia loka–marraskuussa. Marja tekee osa-aikatyötä Paikka kaikelle -tiimissä ja arjessa hänellä on apunaan avustajakoira.

 


Fysioterapia osana arkea

Muutama viikko on mennyt nyt siitä kun arkeni taas vähän rauhoittui, kun sosionomin sijaisuus päättyi. Sen jälkeen on ollut sopivasti enemmän aikaa itselle. Arjessa minulla aikaa menee kuntoutuksiin ja tietenkin koiran kanssa touhuiluun ja ulkoiluun, jotka ovat oikeastaan myös osa omasta kunnosta huolehtimista. 

Tänään aamulla kävin fysioterapiassa, jota mulla on aina kaksi kertaa viikossa. Oon tosi kiitollinen siitä, että olen saanut kuntoutusta nyt viime vuosina omasta mielestä tosi hyvin, kun sain myönteisen päätöksen fysioterapian lisäksi myös ratsastusterapiasta. Terapiat on mulle tosi tärkeitä toimintakyvyn ylläpitämisessä ja parantamisessa. Perjantaina vuorossa onkin allasterapia uimahallilla. Eilen kävin muuten myös ratsastasterapiassa, josta olen jo aiemmin kertonut täällä.  

Tällä kertaa fyssarissa poljin ensin restoraattorilla, joka auttaa tällä hetkellä vaivaavaan polven kipuun ja toisaalta myös jalkojen turvotukseen liikkeen myötä. Sitten fyssari käsitteli vähän selkää ja hartioita, sillä selkäkin on ollut viime päivinä aika jumissa. Usein fyssarissa kuitenkin tehdään liikkuvuutta ja lihaskuntoa ylläpitäviä harjoituksia sekä venytyksiä. 

Tänään fyssarissa hoidettiin niska- ja selkäjumeja. Kuva: Unsplash.

Varsinkin jalkojen venytykset on tärkeitä, sillä en voi niitä itse mitenkään muuten kuin seisomatelineessä venyttää. Jos fyssarissa on ollut taukoa, tai en ole ollut seisomatelineessä tarpeeksi huomaan sen suoraan kävelyssä. Vaikka kävelenkin nykyään vaan lähinnä pieniä siirtymisiä, jalkojen kireyden huomaa kyllä  ja se vaikuttaa myös tasapainoon. Ei ole harvinaista sekään, että kaadun kävellessä. Sitä tapahtuu enemmän silloin, jos jalat on jäykät. Tai no ainahan ne on jäykät, mutta tarkoitan siis vielä normaalia jäykemmät.

Minulla on ollut fysioterapiaa KELA:n kustantamana lapsesta saakka. Olen käynyt fyssarissa niin kauan kuin muistan. Varhaisimmat muistot minulla on fysioterapiasta, kun olin noin 3-vuotias. Silloin harjoitteita tehtiin erilaisten pelien ja leikin varjolla. Muistan, kun kämmeniin piirrettiin kukat ja sit leikittiin lentokonetta peilin edessä. Kukkien piti näkyä peilistä, että kädet oli oikeassa asennossa. Pelattiin muistipeliä sivuistunnassa tai heiteltiin hernepusseja koriin toispolviseisonnassa.

Kun olin teini fyssarin kanssa ei tietenkään harjoituksia tehty enää leikin varjolla, mutta joskus saatettiin miettiä englannin sanoja venyttelyjen lomassa. En ainakaan muista, että teininäkään fysioterapia olisi ollut mikään “välttämätön paha” vaan se oli osa arkea niin kuin nytkin. Varmasti joskus, kun olin teini on terapeutti saanut perustella miksi on vaikka tärkeää käyttää sitä seisomatelinettä säännöllisesti. Kuitenkin fyssariin on ollut aina mukava mennä ja tavallaan se on ollut yksi harrastuksistani. Ja on varmasti sitä jollain tasolla yhä edelleen.

Viime vuosina fyssarissa on sit pyritty ylläpitämään ja parantamaan toimintakykyä. Tuntuu kuitenkin, että mitä enemmän ikää tulee sitä enemmän on tyytyväinen siitä, että toimintakyky ei ole mennyt ainakaan mitenkään yhtäkkiä tai radikaalisti huonommaksi pienen ajan sisällä. Mutta onhan se myönnettävä, että nykyään kroppa ei enää kestä yhtä paljon rasitusta kuin ennen. Onneksi esimerkiksi pyörätuolia käyttämällä pystyn säätelemään jalkojen rasitusta. Olen kuitenkin aika varma siitä, että minun diagnoosilla voisi jo varmasti tilanne olla sekin, etten enää pystyisi kävelemään ollenkaan. Säännöllinen fysioterapia on kyllä pelastus oman toimintakyvyn ylläpidossa. Onneksi on kuntoutusta ja fysioterapia osana mun arkipäiviä.

 

Avainsanat: fysioterapia, kuntoutus

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*