Olen horoskoopiltani kauris. Lapsena uskoin horoskooppeihin, ja luin niitä aktiivisesti. Edelleen haluaisin uskoa, haluaisin uskoa ylipäänsä johonkin, koska se antaisi tietynlaista turvaa ja selityksiä muuten niin kaoottiselle elämälle. Siihen kai kaikki uskonnot ja uskomukset lopulta jossain määrin pohjautuu. Enkä sinänsä paheksu tai väheksy sitä, että joku – ja itse asiassa monet – uskoo horoskooppeihin tai muuhun sellaiseen. Oikeastaan ihailen tietyllä tapaa sitä, että joku pystyy uskomaan johonkin “kummaan” tai “yliluonnolliseen”, koska omat aivoni menevät solmuun sellaisen ajattelusta.
Lueskelen kuitenkin huumorimielessä erilaisia horoskooppimeemejä silloin tällöin, ja löydän samastumispintaa. Jonkin verran tässä tietenkin voi olla myös kyseessä itseään toteuttava ennuste: Lapsena imin itseeni, millainen kauriin pitäisi olla ja ehkä alitajuisesti kehitin itseäni siihen suuntaan, ja nykyään sitä kautta nämä uskomukset näkyvät aikuisen ihmisen arjessani.
Törmäsin esimerkiksi tällaiseen kuvaan hetki sitten Instagramia selaillessani:
Vapaasti suomennettuna:
“Kauris
Paras pokerinaama [tällä viitataan siis siihen, että halutessaan ilmekään ei värähdä, vaikka tapahtuisi jotain todella outoa tai yllättävää]
Koko ajan nostamassa rimaa
Samaan aikaan ajattelee olevansa parempi ja huonompi kuin kaikki muut”
Noh, noista kahdesta vasemmanpuoleisesta ei tarvitse välittää, mutta kuva yhdistettynä oikeanpuolimmaisen lohikäärmeen tekstiin sai minut repeämään nauruun osuvuudellaan.
Olen hieman ylimielinen ihminen. Yläasteella jouduin luokanvalvojan puhutteluun sen takia, että opettajat pitivät minua ylimielisenä. Tunnustan: minua turhauttaa, jos jokin asia, joka on minulle helppoa ja hauskaa, osoittautuu jollekulle toiselle vaikeaksi. Kamalaa on, kun joudun seuraamaan sivusta, miten jollekulle opetetaan kädestä pitäen jotain sellaista, joka minun mielestäni on täysin itsestäänselvää ja yksinkertaista, ja jonka olen jo oppinut. Olen yrittänyt opetella tästä pois ja oppia sietämään enemmän ihmisten erilaisuutta tässä suhteessa. En pyörittele silmiäni tai “facepalmaile” eli lyö kättä naamaan, ja yläasteen jälkeen olen myös oppinut käyttämään hyödyksi sitä, että osaan itse, ja auttaa sellaisia, jotka eivät vielä ihan osaa, ymmärtämään paremmin. Kuitenkin säännöllisin väliajoin löydän itseni huokailemasta syvään tai avautumasta kaverille, kun vieläkään se yks ei opi, vaikka oon sille viiteen kertaan saman asian selittänyt.
Ja samaan aikaan olen varma, että todellisuudessa olen kuitenkin huonompi kuin kaikki muut. Että oikeasti minä olen se, jolle pyöritellään silmiä ja huokaillaan syvään mykistettyjen mikkien takana Skype-palaverissa. Pelkään myös sitä, että olen huono, joten olen jossain vaiheessa elämääni oppinut olemaan kysymättä, jos en ihan tajua jotain. Sitten onkin mennyt mönkään, ja siitähän se riemu sitten vasta repeääkin. Työelämässä tämä ei ole kovin hyvä ominaisuus, joten olen yrittänyt oppia siitä eroon. Ja olenkin oppinut hyvin pitkälle: nykyään sentään uskallan kysyä, jos olen epävarma.
Ja kuitenkin koko ajan olen varma siitä, että oikeasti olen se heikoin lenkki, ja kaikki haluaisivat vain minusta eroon.
Enemmän kuin horoskoopista tai kauriin ominaisuuksista tässä lieneekin kyse omasta perusluonteestani ja masennuksesta. Tiedostan olevani suhteellisen fiksu ihminen, mikä tekee minusta myös ajoittain ylimielisen. (Ja tuolloin yläasteella olin todella ylimielinen erittäin avoimesti.) Masennus päässäni kuitenkin on sitä mieltä, että oikeasti olen ihan todella huono ja kaikki vain nauraa minulle, kun en tajua ja teen koko ajan virheitä.
Hedelmällisintähän olisi löytää se kultainen keskitie näiden kahden ääripään väliltä. Että oppisi myöntämään, että joissain asioissa olen oikeastaan tosi hyvä, mutta joskus en sitten vaan osaa. Ja juuri, että oppisi hyödyntämään paremmin sitä omaa osaamistaan ja auttamaan sitten niitä, jotka eivät esimerkiksi opi yhtä nopeasti, tai joille jokin asia tuntuu vaikeammalta kuin itselle.
(Kuvaan sivuhuomautus: Rubiikin kuutiot on minulle täyttä hepreaa.)
Veilä palatakseni horoskooppiaiheeseen. Eräs kaveri sanoi jokin aika sitten, ettei usko horoskooppeihin, mutta lukee niitä silloin tällöin reflektoidakseen. Eli vähän niin kuin minä yllä tuon lohikäärmekuvan kanssa: poimien sieltä ne itseä puhuttelevat asiat ja pohtimalla niiden pohjalta, millainen ihminen sitä oikeastaan on, ja miten itseään voi kehittää siinä suhteessa. Tässä siis hyvä vinkki niille, jotka silloin tällöin horoskooppeja äityvät lukemaan.