Blogilinjalla: Jenni

Jenni on 31-vuotias sosionomi, joka työskentelee Tallinnassa. Hän kirjoittaa Tukilinjan Blogilinjalla-vierasblogia elo–syyskuussa 2020.


Miten menee?

Pahoittelut seuraavaksi lyhyestä ja vähemmän analyyttisestä tekstistä. On ollut kiire viikko, mutta oikein mitään jännää ei ole tapahtunut. Nyt alkaa aivot olla tähän viikon päätteeksi sen verran väsyneet, että ei irtoa mitään kauhean syvällistä.

Uusi työ vaikuttaa mukavan rutiininomaiselta, vaikka sitten tietenkin alkaa jännittää, jaksanko samanlaisena jatkuvaa kliksuttelua vuoden putkeen. Mutta tällä hetkellä elämässäni tuntuu järkevältä, että ei ole liikaa muuttuvia elementtejä. Ja kyllä silloin tällöin jotain selvittelytyötäkin pääsee tekemään asiakkaiden kohdalla.

Olen nyt kuvannut paljon. Minulla oli tässä tällä viikolla parikin kaveria täällä käymässä, toinen tuli Helsingistä ja toinen Briteistä. Jälkimmäisen kanssa käytiin yhdessä hylätyssä tehdashallissa kuvailemassa. Tässä pari editoitua kuvaa siltä reissulta.

Minulla ei ole pitkään aikaan ollut oikein mitään säännöllisiä harrastuksia, mutta nyt olen taas pitkästä aikaa innostunut valokuvaamisesta ja kuvien editoinnista. Nämä kuvat toki otti kaverini, mistä iso kiitos hänelle. Editoinneista saa kiittää tai syyttää kuitenkin ihan minua itseäni.

Toinen harrastukseni, salilla käyminen, on jäänyt nyt taas vähän vähemmälle. Pitää alkuviikosta mennä käymään, tänään on vähän krapulainen olo, joten en taida oikein jaksaa. Saunassa voisin ehkä käydä salilla. Olen loppuviikosta menossa Helsinkiin tatuoitavaksi yhdelle luottotyypille, ja sen jälkeen ei sitten taas saa hetkeen käydä saunassa.

Minua harmittaa, että painoni on taas nousussa. Minulla on ollut todella isoja ongelmia kehonkuvani kanssa, enkä ole pitkään aikaan ollut yhtä tyytyväinen olotilaani sen suhteen kuin alkukeväästä. Olin koronarajoitusten iskiessä päälle käynyt pari kuukautta salilla neljänä tai viitenä päivänä viikossa, ja se tietenkin näkyi kropassakin. Oletinkin, etten samaan tahtiin jaksa enää töiden kanssa käydä, mutta olen silti pettynyt itseeni, että jopa kerran tai kasi viikossa on tuntunut haastavalta. Olen yrittänyt antaa itselleni luvan tehdä lyhyemmän treenin ja skipata kaikki ne laitteet, jotka tuntuu pelkästään pakkopullalta eikä ollenkaan kivalta, jotta saisin aikaiseksi. Silti rutiini on jäänyt, ja salilla käymisestä on tullut harvinaista … ei voi sanoa herkkua. Ei ihan pakkopullaakaan kuitenkaan.

Vielä yksi kuva kiellon päälle:

Tiistaina ajattelin alkaa työskennellä etänä, jos kaikki tarvittavat ohjelmat vain toimii silloin. Ollut tässä vähän ongelmia sen kanssa, että ei ole päässyt vielä itse oikein tekemään mitään, kun mihinkään ohjelmiin ja sovelluksiin ei ole käyttölupia. Loppuviikosta voikin sitten Helsingissä työskennellä hostellihuoneesta käsin. Otin tarkoituksella kerrankin vain yhden hengen huoneen, että pystyn työskentelemään rauhassa. Yleensä, jos olen ollut hostellissa, olen mennyt vain johonkin dormiin nukkumaan.

Avainsanat: kaverit, kuntosali, kuulumiset, masennus, uusi työ, valokuvaus

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*