Blogilinjalla: Elina

Elina Ino on 28-vuotias, pyörätuolia käyttävä sosiaalialan opiskelija Helsingistä. Hän kirjoittaa Tukilinjan vierasblogia kesä–heinäkuussa.


Benj-hyppy rokkaa vieläkin

Rockfesteistä on selvitetty väsymystä lukuunotamatta ja festareilla aina sattuu ja tapahtuu. Joskus pari vuotta sitten kun olimme isolla porukalla Ruisrockissa ja meistä kaksi oli pyörätuolissa. Meitä kutsuttiin koko ajan pyörätuolipotilaiksi. Silloin jo ihmettelimme kaikki, että mikä hiton potilas? Kuka enää käyttää pyörätuolipotilas sanaa nykypäivänä varsinkin nuorista? Tulee mieleen syöpää sairastava tai veteraani pyörätuolipotilas sanasta, mutta näköjään edelleen se on ihmisten sanavarastossa, koska heti kun tulimme Fannin (avustaja/kaveri) kanssa autolla festarin parkkipaikalle ja Fanni kysyi, että mihin autot invapysäköintiluvalla menee 
Vastaus tuli: “Joo, pyörätuolipotilaat eteenpäin vaan.”  Me molemmat kauhistelimme samasta sananvalinnasta, OMG!   

Nykyään on tullut avustajakortti, joka hyvä juttu niille, joiden vammat eivät näy ulospäin, mutta mun vamma näkyy kilometrin päähän ja mun vammaa ei pysty oikein feikata mitenkään. Nyt kysyttiin sitä avustajakorttia, mutta onneksi Fanni on tomera ja on ollut mun kanssa muillakin festareilla, niin osasi laittaa heti alkuunsa ne sanattomaksi. Me vielä mietimme Fannin kanssa, ettei siitä kortista oo mitään hyötyä mulle, koska mun vammani näkyy niin selvästi ja mulla on niin monta avustaja, että pitäisikö jokaiselle tehdä oma avustajakortti ja plus kaikki keikkarit? Sekä lisäksi mulla on oikeus ottaa tapahtumiin yhden ihmisen mukaani, olipa se avustaja tai ohikulkija kadulta. Tästä puhe ollen, tulee mieleen yksi varsinainen älynväläys kaverin kanssa. Olimme avustajan kanssa menossa festareille Espoossa ja avustajalle laitettiin erehdyksissään normaali ranneke vaikka ei olisi pitänyt laittaa mitään. Kaverin kanssa sitten tajusimme, että sittenhän on avustajan paikka vielä “vapaana”, joten päästiin kolme yhden hinnalla.
No niin, takaisin tähän vuoteen. Eikä ongelmat loppunut vielä siihen tietenkään. Rannekevaihdossa sanottiin, että menkää infosta hakemaan Fannille avustajaranneke ja tehtiin työtä käskettyään. Infossa taas käskettiin mennä lipunmyynnin luukulle. Kuulin sivukorvalla, että toistakin, jotka tulivat hakemaan avustajaranneketta, oli neuvottu samoin. Eikun takaisin kaikkien turvatarkastusten ja rannekevaihdon läpi lähtöpisteeseen hakemaan Fannille ranneketta ja Fanni kävi jo kuumana. Kyllä sen huomaa, että kaikki tehdään massa festarikansan mukaan eikä panosteta vähemmistön tarpeisiin. Lopulta me saimme Fannillekin rannekkeen ja Don Huonot meni ohi suun, jota olisin halunnut mennä katsomaan, utta ainakin rahaa lataaminen rannekkeeseen meni yllättävän hyvin tänä vuonna. 

 

Mua ärsyttää ja ihmetyttää kun jotkut ihmiset varsinkin miehet tulevat koskettelemaamua kysymättä tai sanomatta sanaakaan. Olimme katsomassa jotain bändiä ja katsoin Fannia kun jotain hän hölmöili kunnes säikähdin kun mies meni mun ohitse ja oli näköjään ihan pakko koskettaa mun olkapäätä. Fannikin oli ihmeissään, että mitä hittoa. Jos se mies olisi tarvinnut ottaa tukea, niin miksei ottanut mun sähkärin selkänojasta. Joskus musta tuntuu, että vammaisten koskemattomuus on vain hyvä vitsi. Oon usein törmännyt, että tullaan silittelemään eikä lopeteta, vaikka avustaja käskee lopettamaan. Eihän muitakaan mennä hiplamaan ilman lupaa.  

Fannia nauroi kun välillä jotkut (eniten miehet) tulivat moikkaamaan tai antamaan yläfemmoja
Fanni kysyi: “Tunsitko tuon?” 
Vastasin: “En…” 
Joillekin on ehkä erikoinen näky vammainen festareilla ja kun en oikein suosi inva-korokkeita, koska se oli niin kaukana ja tulee aina niin eristetty olo. Tykkään enemmän olla siellä missä muutkin, mutta ymmärrän, että manuaalinen pyörätuolissa oleva ihminen näkee inva-korokkeelta paremmin. Mun sähkäri nousee ylös, joten näen hyvin.   

 

 

 

 

 

 

Olimme katsomassa Mokomaan ja katsoin koko keikan vaan, kun ihmiset hyppäsi Benji-hyppyjä ja kiusaus kävi liian suureksi, joten kävin kysymässä, että suostuuko he ottamaan vammaisia hyppäämään, kun yksi kerta ei suostunut ottamaan vammaisia, mutta onneksi tämä mies suostui heti. Olin jo hypännyt kaksi kertaa Benji-hypyn. Ensimmäisen kerran tandemilla ja toisen kerran yksin. Vähän mietin, että miten polvet kestävät, kun toisella kerralla vähän sattui polviin. Seuraavana päivänä keräsin rohkeutta ja menin hyppäämään. Yksi Benji-hyppy työntekijä sanoi Fannille: “Joo, kirjoita vaan nimesi kun oot kuitenkin vastuussa hänestä.” Oon 28 vuotta ja silti musta täytyy olla vastuussa jonkun, mitä hittoa? Tuleekohan kaikille muillekin holhooja mukaan. 
Ihmettelin, että miksei laita nilkkoihin remmejä, johon tulee itse “hyppynaru” ja yritin sanoa Fannille ilman puhekonetta, että sanoo, saa laittaa nilkoista kiinni, mutta Fanni tajusi vasta jälkikäteen mitä yritin selittää. No ehkä oli polviystävällisempi vaihtoehto. Kun istuin koriin, korissa oli se kiva mies, jolta kysyimme, onnistuuko koko hyppy. Tarrasin hänen kädestä tiukasti kiinni ja hän puhui mulle rauhoittavasti, ettei oo mitään pelättävää ja he ovat ammattilaisia. Ylhäällä vähän kirosin itsekseni, miksi hitossa oon taas täällä. Se mies kysyi: “ootko valmis?” ja olin vastaamassa en, mutta se jo heitti mut menemään. En tiedä kumpi päin on parempi. Ehkä pää alaspäin on parempi olla ja vähän pelkäsin nyt enemmän, että kietoudun siihen köyteen, kun oli mahassani kiinni. Taas oli alhaalla jotkut nyyhkimässä, että kuinka rohkea olin ja sain aplodit. Mietin vaan mielessä, että tämä oli tosiaan kolmas hyppyni, että normipäivä ja lisää tulee.  

Oli taas huippu festarit ja ensi vuonna uudestaan sekä tuli taas uusia tuttavuuksia musiikin suhteen. Nyt pitää alkaa mennä nukkumaan, että huomenna tai itseasiassa tänään jaksaa marssia paraatin henkilökohtaisen avun puolesta ja sitten alkaa virallisesti loma koulusta!!!  

 

 

P.S. Tuolta löytyy lisää mun Benji-hyppyjä.

 

Avainsanat: avustaja, avustajakortti, benj-hyppy, cp-vamma, kaveri, koskemattomuus, rockfest

Artikkelin kommentit

  1. blogilinjallaelina sanoo:

    Musta siinä ei mitään pahaa, että vammat näkyy ulospäin ja joku sanoo “näkee sen, että tarviit apua.” Se on vaa tosiasia. Miks kaikki pitää mennä niin monimutkaiseksi? Ymmärrän kyllä, että heltä pyydetään korttia, joiden vamma ei näy päälle päin.

  2. Alalla sanoo:

    Kaikilla pitää olla se avustajakortti, jos avustajaa käyttää. Se on nimestään huolimatta sinulle kortti, jolla pääsee kuka tahansa sinun seurassasi. Eli jokaiselle avustajalle ei tule omaa korttia.
    Itse töissä kehitysvamma-alalla ö, aletaan sanomaan “ei tarvi korttia näyttää” tai “juu nään kyllä” viitaten silloin avustettavan ihmisen ulkonäköön, josta päälle päin näkee ettei ole neurotyypillinen. Erilainen ulkonäkö tai pyörätuoli ei ole tae avustajan tarpeesta,eikä työntekijöiden pidä tehdä oletuksia ulkoisista asioista. Hanki avustajakortti ja näytä sitä, jo pyytämättä.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*