Blogilinjalla: Eeli

Eeli Kytömäki kirjoittaa Tukilinjan vierasblogia joulu–tammikuussa. Hän on muunsukupuolinen transaktivisti, joka harrastaa videobloggaamista, teatteria ja Nova-koiransa kanssa seikkailua.


Kasvissyönnistä mielenterveyskuntoutujana

Moikka!

Tänään aamusta katselin dokumentin nimeltä Cowspiracy. joka on pitkään jo ollut must see -listalla. Dokumentti yllätti, että vaikka siinä myös näytettiin karjaeläinten huonoa kohtelua, sen fokus oli karjan aiheuttamassa ympäristökuormituksessa, tutkimustuloksissa ja siinä, miten suuretkin luonnonsuojelujärjestöt eivät halunneet myöntää, että suurin uhka ilmastollemme on karjankasvatus (eikä fossiiliset polttoaineet). Vaikka eläinten kärsimisen näkeminen on aina hirveää, siihen on jollain tavalla turtunut – ehkä sen takia dokumentin vertailut ja faktapohja iskivätkin niin syvälle.

 

Mä olen ollut pitkään kasvissyöjä, joka aika usein kuitenkin syö juustoa, kananmunia ja kalaa. Lihaa en ole syönyt vuosiin. Aikaisemmin olin paljon ehdottomampi, ja söin maitotuotteita tai kalaa vain jos vegaanista vaihtoehtoa ei ollut tarjolla (esim. vanhempieni luona). Nykyään juon kauramaitoa ja suosin vegaanivaihtoehtoja, mutta olen jotenkin helposti alkanut palautua takaisin maitotuotteiden pariin. Kalaakin on tullut syötyä. Ostan juustoa kaupasta. Kananmunia en syö muuten kuin mahdollisesti valmisleivonnaisissa. Vaikka vegaanivaihtoehton tekeminen ei olisi vaikeaa, saatan silti seurata ei-vegaania reseptiä. En sen ihmeemmin ole miettinyt näiden eläinperäisten tuotteiden kulutusta. Lihan syömättömyys on tuntunut minulle tärkeimmältä.

Vaikka eihän siinä sinänsä ole mitään järkeä. Vaikka en syö lihaa, se maitotuotannossa käytetty lehmä, jonka maitoa olen juuston muodossa nauttinut, päätyy lihoiksi. Kalakannat ovat romahtaneet ja vaikka siinä tonnikalapurkin kyljessä on se delfiini-kuvio, se ei kerro oikeastaan mitään. Kohta meillä ei ole merissä ollenkaan kaloja, ja liikakalastus myös vahingoittaa muita mereneläimiä. Sillä ei ole oikeastaan väliä millaisia kananmunia sitä syö, takana kuitenkin on kärsimystä ja todella tehotonta tuotantoa (eli se määrä lihaa mitä siitäkin kanasta saadaan, on todella vähän, kun miettii miten paljon siihen menee resursseja veden ja ravinnon muodossa).

Tähän kuvioon kuitenkin pitää nostaa mukaan mielenterveysongelmat. Masennus vaikuttaa mun valmiuteen alkaa täysin vegaaniksi – joskus mun toimintakyky laskee niin alas, että prioriteetit muuttuu. Joskus mun on tärkeää vain saada Jotain syötyä, ja siinä tilassa ruoan arvottaminen voi olla todella tuhoisaa. Jatkossa mä siis pyrin vegaaniseen ruokavalioon, niin paljon kuin vain pystyn, mutta näen että mun ei kannata vaatia itseltäni liikoja. Mielenterveysongelmien lisäksi tässä on mukana myös aikaisemmin sairastamani syömishäiriö, jolloin liika ruoan arvottaminen ja ajatteleminen ei ehkä tee mulle hyvää.

Tämän takia ihmisten erilaisten toimintakykyjen tiedostaminen vegaanisesta ruokavaliosta puhuessa olisi mielestäni tärkeää. Toimintakyvyn lisäksi myös resurssit vaikuttavat mielestäni yksilön kykyihin – kyllä, papuja ja muita vihanneksia saa halvalla, mutta kaikilla ei ehkä ole valmiuksia tehdä itse ruokaa joka päivä, alusta loppuun. On erilaista alkaa vegaaniksi keskiluokkaisena, jolloin on varaa ostaa niitä kalliimpiakin kasviperäisiätuotteita ja syödä vaikka ulkona. Pienituloiselle saattaa jäädä vain ne pavut ja soijaruohe ainoiksi vaihtoehdoiksi.
Tiedän myös monta tyyppiä, joiden vatsa ei yksinkertaisesti kestä soijaa tai muita kasviproteiinituotteita, jolloin kasvisruokavalioon siirtyminen on vaikeampaa. Joidenkin syömishäiriötausta ei mahdollista sitä, että syömistä tarkkaillaan pikkutarkasti, ilman että sairaus saattaa uusiutua. Jos suhde ruokaan on tulehtunut, siihen ei auta sen rajoittaminen.
Ruoka ja syöminen on jokaiselle todella henkilökohtainen aihe ja toisen syömisen kommentoiminen on aina väärin. Jokaisen kasvissyönnin pitäisi lähteä omasta halusta, omasta innostuksesta syödä ilmasto- ja eläinystävällisemmin. Ei painostuksesta tai mollaamisesta. Vaikka vegaaniksi siirtyminen on nykyään helpompaa kuin esimerkiksi viisi vuotta sitten, se ei silti tarkoita että se olisi mahdollista kaikille.

Cowspiracy-dokumentti löytyy Netflixistä, suosittelen! Näin ilmastonmuutoksen yltyessä olisi todella tärkeää, että jokainen miettisi omaa kulutustaan ja panostustaan ilmastonmuutosta vastaan, ja dokumentti antaa kyllä paljon mietittävää. Sisältövaroituksena sanoisin, että siinä nähdään sorsan teurastus, mutta sen pystyi ennakoimaan niin hyvin, että itsekin pystyin vain katsomaan muualle.

Seuraavan kerran kirjoittelenkin varmasti tuosta Body Posi -messusta, minne olen menossa lauantaina : ) Kuulemisiin!

Avainsanat: eeli, vegaanius

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*