Mistä ATK-apuvälineet vammaiselle koululaiselle?
Kirjoittanut (Tukilinja 3-4/04)   
Apuvälineet kouluihin

Kynä, kumi, oppikirja ja vihko eivät riitä oppimisen eväiksi vammaiselle koululaiselle. Jotta hän pystyisi käymään koulua rinnan vammattomien tovereidensa kanssa, hän tarvitsee tukipalveluja. Niihin hänellä on myös oikeus - mutta moniko vanhempi tietää, että apuvälineen saaminen edellyttää sen anomista?

Erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden integrointi yleisopetukseen etenee kangerrellen, mutta joka tapauksessa pikkuhiljaa eri puolilla Suomea.
   Jokaisessa yleisopetuksen luokassa opiskelee jo keskimäärin yhdestä kolmeen erityistä tukea tarvitsevaa oppilasta. Tulevaisuudessa integroitujen oppilaiden määrä vain kasvaa, sillä yhä useammat vanhemmat haluavat lapsensa käyvän lähikoulua. Hallitusohjelman lähikouluperiaatetta toteuttaen samalla linjalla on myös koululaitos – ellei muuten, niin ainakin säästösyistä.
   
Kunta säästää vaikenemalla
Koulupäätöstä tehtäessä kunta ja vanhemmat selvittelevät jo yleensä erityisoppilaan tarvetta henkilökohtaiseen avustajaan. Mutta vaikka perusopetuslakiin on kirjattu selkeästi myös erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden oikeus opetukseen osallistumisen edellyttämiin apuvälineisiin, monelta oppilaalta apuvälineet, kuten tietotekniset laitteet puuttuvat. Ne ovat monessa koulussa vielä vallan outo juttu.
   Ja moniko vanhempi tietää, että apuvälineen saaminen kouluun edellyttää häneltä sen anomista?
   Osittain tilanne selittyy maamme vasta orastavalla apuvälinekulttuurilla ja siitä johtuvalla tiedon puutteella. Valtaosaltaan kyse on kuitenkin kuntien ilmeisen tietoisesta päätöksestä vaieta asiasta. Harvat vanhemmat ovat nimittäin lukeneet perusopetuslakia, saati niin sanasta sanaan, että tietäisivät perätä lapselleen koulutyön apuvälineitä.
    Tässä tilanteessa apuvälineasia nousee esiin vasta, kun käytännön koulutyössä törmätään ongelmiin.
    Ja koska kunnissa laista usein ”viisaan tietoisesti” vaietaan, oppilas jää ilman apuvälineitä, jolleivät vanhemmat niitä hänelle hanki.

Koulunkäynnin apuvälineen oltava maksuton
Perusopetuslaissa opetuksen maksuttomuutta käsittelevässä 31. pykälässä lähdetään liikkeelle opetukseen osallistumisen edellytyksistä. Samaisen lainkohdan muutoksessa, pykälässä 31a, lainsäädäntöä täsmennetään oppilashuoltoon liittyvillä määräyksillä (ks. viereinen sivu).
   Koska esikoulu rinnastetaan nykyään muuhun oppivelvollisuuden piirissä olevaan opetukseen, koskevat lain vaatimukset maksuttomista opiskeluvälineistä myös esikoulua. Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteisiin tehty muutos (12.12.2003) täsmentää vielä esikoulua koskevaa lainsäädäntöä.
   Tarkistetut esiopetuksen opetussuunnitelmat pitää ottaa kunnissa käyttöön 1.8.2004. Tämän jälkeen vastuu myös esiopetukseen osallistumiseen tarvittavien apuvälineiden hankinnasta kuuluu oppilaan koululle.
   Mitä sitten tarkoittaa lakiin kirjattu ”opetukseen osallistuminen”? Se tarkoittaa yksinkertaistettuna mahdollisuutta oppia. Oppilashuoltoon liittyvässä pykälässä painotetaan nimenomaan koulun vastuuta ylläpitää ja edistää oppilaan hyvää oppimista.
   Opetushallituksen ylitarkastaja Pirkko Virtanen selvittää lain sisältöä sen laatijan näkökulmasta.
   ”Opetukseen osallistumisella tarkoitetaan ihan kaikkia toimenpiteitä ja tukipalveluja, jotka auttavat oppilaan koulunkäyntiä, oppimista ja opiskelua. Näitä ovat esimerkiksi tulkitsemis- ja avustajapalvelut, muut opetus- ja oppilashuolto-palvelut sekä erityiset apuvälineet.”
    Pirkko Virtanen painottaa, että myös tietokone, muut atk-apuvälineet ja atk-oppimateriaalit voivat tukea oppilaan oppimista, ja oppilaalla on silloin oikeus ne saada.
   
Apuvälineen puute haittaa oppimista
Näin sanoo siis laki ja sen säätäjä. Käytännöt kunnissa ovat kuitenkin monenkirjavat.
    CP-vammainen esikoululainen yrittää opetella koulumaisia taitoja pystymättä kirjoittamaan kynällä. Vaikeasti dysfaattinen oppilas ei pysty kunnolla keskittymään ainekirjoituksensa sisältöön, koska hänen on ponnisteltava niin kovasti hahmotus-vaikeuksista johtuvan kirjoittamisvaikeutensa kanssa. Vaikeasti lukivaikeuksinen ekaluokkalainen menettää jo syyslukukauden aikana intonsa käydä koulua, koska koevastausten oikeinkirjoittaminen tuntuu hänestä kovin vaikealta. Hän saattaa silti hallita hyvin koekysymyksessä kysytyn asian.
   Kaikissa näissä tapauksissa voisi auttaa tietokone näppäimistöineen ja oikolukuohjelmineen. Tarve tällaiseen tukeen on suuri, sillä tutkimuksen mukaan 95 prosenttia koulutyön apuvälinetarpeesta liittyy tekstinkäsittelyyn.

Uusien vammaisryhmien tarpeita ei tunneta
Erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden opetuksen kehittämistarpeita selvittelevässä Opetushallituksen Latu-projektissa oikeanlaisten työvälineiden tarve nousi esille. Tutkimuksen mukaan koulutyön opetustiloihin ja -välineisiin, kuten apuvälineisiin ja oppimateriaaleihin, kohdistuu suuria odotuksia.
   Arkikäytännöt ovat kuitenkin vielä kaukana näistä odotuksista. Tutkimus ja teknologinen kehitys ovat luoneet huimia mahdollisuuksia, mutta niiden hyödyntäminen kangertelee. Ylitarkastaja Minna Saulio opetushallituksesta kiteyttää ongelman osuvasti: ”Miten maassamme upeasti kehittynyt kuntoutusosaaminen saataisiin palvelemaan myös erityistä tukea tarvitsevien lasten arkea ja koulutyötä?
   Osittain kyse on koulupuolella tiedon puutteesta. Isoissa kunnissa, joissa opetuksen suunnitteluun ja siinä tarvittaviin tukipalveluihin on nimetty erikseen viranhaltijat, tuntuu olevan paremmin tietämystä tarjolla olevista mahdollisuuksista. Toisessa kunnassa sivistystoimenjohtajan vastuulla on opetuksen lisäksi esimerkiksi myös kulttuurityö, ja pienen koulun rehtorina toimii joku opettajista oman työnsä ohella.
    Tässä tilanteessa erityisalueisiin ei aina pysty laajasti paneutumaan – vallankaan, jos työnjako koulun rehtorin ja sivistys/opetustoimen johtajan välillä ei ole selvä. Kunnittain on nimittäin suuria eroja siinä, kuka viime kädessä apuvälineasioista päättää.

Virkamiehen asenne ratkaisee

Olipa vastuullinen viranhaltija sitten kuka tahansa,hänen asenteensa heijastuvat siihen, miten erityisoppilaan apuvälinetarpeisiin paneudutaan. Myös pienessä kunnassa, pienellä viranhaltijajoukolla asiat voidaan hoitaa hyvin ja isossa huonosti. Aina kyse ei ole tiedon, vaan pikemminkin tahdon puutteesta.
   Taloutensa ongelmien kanssa painiskelevassa kunnassa etusijalla eivät usein ole erityislasten tarpeet, vaan mieluummin satsataan teiden kunnossapitoon tai uusiin toimitiloihin.
    ”Esimerkiksi cp-vammaisten oppilaiden erityistarpeet ovat olleet selkeitä jo pitkään. Heidän kohdallaan penseä suhtautuminen kummastuttaa. Niukkojen resurssien keskellä päätöksenteko kunnissa vain on kankeaa”, valittelee Minna Saulio.
   Hän on havainnut, että etenkin niin sanottujen ”länsimaisten erityisen tuen kohderyhmien”, kuten vaikean lukivaikeuden tai hahmotusvaikeudesta johtuvien ongelmien, aiheuttamiin erityistarpeisiin suhtaudutaan kunnissa vielä epäilevästi. Näiden vasta vammaisstatuksen saaneiden ”uusien” vammaisryhmien erityistarpeet eivät ole vielä riittävän hyvin viranomaisten ja suuren yleisön tiedossa. ”
   ”Näihinkin ryhmiin kuuluvilla oppilailla on kuitenkin ihan oikeaa, oppimistilanteeseen liittyvää lisätuen tarvetta.”

Pöytämallinen vai kannettava tietokone?
Vaikka laki velvoittaa opetuksen järjestäjää, se jättää kunnille päätösvallan siitä, miten se lakia soveltaa. Paikallinen opetuksen järjestäjä siis päättää, milloin kyseessä on opetukseen osallistumisen edellyttämä apuväline.
Monissa kunnissa pelkkä lukivaikeus tai vammasta johtuva huono käsiala ei riitä apuvälineen tarpeeksi. Toisenlaisen esimerkin antaa Helsinki, jonka opetusvirasto tekee pedagogisen yhteys-henkilön, Raila Heleniuksen, mukaan päätökset apuvälineasioissa pitkälti asiantuntijoiden lausuntoihin yhtyen.
   ”Tarpeet ja tilanteet ovat hyvin erilaisia. Jokainen tapaus käsitellään yksilöllisesti. Monet opetustoimeemme tutustuneet kollegamme muista kunnista ovat kuitenkin todenneet, että meillä apuvälineasiat hoidetaan hyvin.”
   Helsingin kaupungin opetusvirasto on myöntänyt tietokoneen tarvittavine apuohjelmineen esimerkiksi kirjoittamisen apuvälineeksi käden käytön ongelmien vuoksi reumaatikolle, kommunikoinnin tueksi autistiselle koululaiselle ja näkemisen vaikeuksien vuoksi näkövammaiselle koululaiselle.
   ”Jos tietokone helpottaa opetuksen seuraamista ja muiden mukana pysymistä, se on tarpeellinen apuväline”, Raila Helenius tiivistää.
   Kaupunki ei kuitenkaan tue tietokoneavusteisten opetusohjelmien avulla tapahtuvaa kotiharjoittelua tai läksyjen tekemistä tietokoneohjelmien tuella. Se olettaa vanhempien hankkivan tähän tarkoituksen koneen ja ohjelmat omalla kustannuksellaan.

Muistiinpanovälinekin voi riittää

Helsingissä ala-asteikäisille myönnetään oppimisen apuvälineeksi vain pöytämallisia tietokoneita. Kirjoittamisen apuvälineeksi heille voidaan myöntää näppäimistöllä varustettu muistiinpanoväline AlphaSmart, jota voi pienen kokonsa vuoksi kuljettaa koulusta kotiin repussa. Yläasteikäisille voidaan myöntää kannettava tietokone, joka kulkee oppilaan mukana koulussa ja kotona.
   Oulun länsipuolella sijaitsevan Utajärven kunnan kouluilla on erityisoppilaiden tarpeita varten kannettavia tietokoneita, joita oppilaat voivat tarvittaessa lainata kotiläksyjen tekemistä varten kotiinkin. Kunnan sivistystoimenjohtaja Hanna Värri huomauttaa, että pitkälle kehitetty kunnan sisäinen, poikkihallinnollinen yhteistyö auttaa oppilaiden apuvälinetarpeen selvittelyssä ja oikeanlaisten käytännön toteutustapojen löytämisessä.
   Myös opetusministeriön johtaja Eeva-Riitta Pirhonen peräänkuulutti kuntatason ammattilaisten yhteistyötä puhuessaan erityisopetuksen kehittämis-tarpeita selvitelleessä kuulemistilaisuudessa.
   ”Kuntien viranhaltijoiden on aina pidettävä mielessään oppilaan etu. Myös rahoituksen kitkat on pystyttävä hoitamaan kuntatasolla.”
   Oppilaan etua mietittäessä on hänen mielestään muistettava, että oppimistulokset laskevat, ellei oppilaalla ole mahdollisuutta käyttää opetuksen tukena tarvitsemiaan apuvälineitä.

Kunnat neuvovat hakemaan SVT ry:ltä
Valitettavasti kaikissa kunnissa käytännöt eivät ole samanlaisia kuin Helsingissä ja Kehitysvammaliiton Yhdessä kasvamaan -projektin kehittämiskunnassa Utajärvellä. Integroitujen oppilaiden määrän kasvaessa kunnissa nostetaan yhä useammin kädet pystyyn ja vastuu apuvälineistä sälytetään kolmannen sektorin hoidettavaksi.
   Kehitys on näkynyt selvästi Suomen Vammais-koulutuksen Tukiyhdistys ry:ssä, joka myöntää avustuksia oppimisen edellytyksiä tukeviin tarkoituksiin, kuten apuvälineiden hankintaan. Kunnat, joille vastuu opetukseen osallistumisen apuvälineiden hankinnasta koulutyön osalta kuuluu, ovat kirjallisestikin edellyttäneet ja suositelleet, että apuvälinettä anotaan ensin SVT ry:stä.
   Vastuun siirtäminen kolmannelle sektorille on havaittu myös vammaisten henkilöiden kansalaisoikeusjärjestö Kynnys ry:ssä. Sen lakimiehet Sanna Ahola ja Juha-Pekka Konttinen kertovat kuntien siirtäneen vastuutaan myös vammaispalvelulain neuvontavelvoitteeseen liittyen. Kuntien sosiaalitoimet ovat neuvoneet asiakkaitaan ottamaan yhteyttä Kynnys ry:hyn, ja hankkimaan vastauksen kysymyksiinsä sieltä.
   ”Taloudellisen vastuun siirtäminen kunnalta kolmannelle sektorille on kyllä aika röyhkeää!”, Sanna Ahola sanoo painokkaasti kuultuaan kuntien ohjeista hakea koulutyön apuvälineet SVT ry:ltä.
   Ahola ja Konttinen harmittelevat sitä, että kuntatasolla apuvälineasioita hoidetaan kolmella eri sektorilla, eli tapauksesta riippuen koulu-, terveys- ja sosiaalitoimessa.
   Kun esimerkiksi kouluikäisen lapsen vanhemmat anovat lapselleen apuvälineeksi tietokonetta, heidän pitäisi osata osoittaa hakemus oikealle viranomaiselle, vaatia apuvälinettä oikean lain-kohdan mukaisesti ja vielä perustella tarve oikealla tavalla. ”Yksittäinen kuntalainen on harvoin pykälistä riittävän hyvin perillä”, he moittivat.

Apuvälineen hakemisessa tarvitaan lakikirjaa
Sanna Aholan ja Juha-Pekka Konttisen mukaan perusopetuslakia tulkittaessa törmätään monesti myös näyttökysymykseen. Avustajaa tai apuvälinettä hakiessaan vanhempien pitäisi pystyä selkeästi osoittamaan, millainen toimintakyvyn alentuminen lapsella on, ja millä tavalla avustaja tai apuväline helpottaisi tilannetta. Vaadittavan lääkärinlausunnon lisäksi hakemukseen olisi hyvä liittää toiminta-, puhe- tai fysioterapeutin lausunto, jossa selvitellään nimenomaan toimintarajoitteita.
   Ahola ja Konttinen nostavat esiin myös koulun apuvälineasioihin liittyvän käsittely- ja valitustien vaihtelevuuden. Vaikka käytännöt apuvälineasioiden käsittelyssä vaihtelevat kunnittain paljon, lähtökohtana voi pitää sitä, että apuvälineestä päättää koulun rehtori. Joissakin kunnissa päätöksenteko voi kuitenkin tapahtua kuntahierarkiassa ylempänä.
   Aina asian käsittely kuitenkin edellyttää vanhempien tekemää hakemusta apuvälineen saamiseksi.
   Kun apuvälinettä haetaan opetukseen osallistumisen vuoksi, hakemuksessa tulee mainita, että apuvälinettä haetaan nimenomaan perusopetuslain (31 §:n) mukaisesti.
”Vaikka vanhemmat keskustelisivat asiasta rehtorin kanssa, ja hän kertoisi saman tien päätöksensä suullisesti, päätös kannattaa aina pyytää kirjallisena. Ilman kirjallista päätöstä, päätöksestä ei voida valittaa, vaikka haluttaisiinkin.”

Valitus, kantelu vai molemmat?
Sanna Ahola luonnehtii koulutoimen valitusreittiä muihin hallinnonaloihin nähden poikkeukselliseksi. Kun reitti on poikkeuksellinen, myös valittaminen on vaikeampaa. Asian selventämiseksi Ahola selvittää valitusmenettelyn alusta loppuun.
   Viranhaltijan tai joissakin kunnissa opetus/ sivistys/ koululautakunnan tekemään päätökseen tyytymätön kuntalainen voi valittaa lääninhallitukseen, ja sen käsiteltyä asian mahdollisesti vielä hallinto-oikeuteen.
   Koululaisen epätyydyttävästi hoidetusta apuvälineasiasta voi tehdä myös kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle tai opetusministerille. Sen voi tehdä jo valitusprosessin aikana. Kantelun myötä asia tulee laajemmin tiedoksi ja perusteelliseen käsittelyyn.
   Koska valitustie on pitkä ja kivinen, ja erityistä tukea tarvitsevan oppilaan apuvälineen tarve akuutti ja päivittäinen, lainsäädännössä tai opetushallituksen kunnille lähettämässä ohjeistossa olisi syytä tarkemmin määrittää, millaisessa tilanteessa apuväline on myönnettävä.
   Muuten koulupäivät, -viikot, -kuukaudet ja jopa -vuodetkin vierivät, ja oppilaan vaikeudet apua vailla yhä vain syvenevät.




  Kommentoi ensimmäisenä

Kirjoita kommentti
  • Ole hyvä ja pidä viestin aihe sopivana artikkeliin.
  • Asiattomat viestit tullaan poistamaan.
  • Älä käytä aineistoa lisänä sivuillasi. Materiaali tullaan siirtämään tarvittaessa.
  • Päivittämällä sivun uudestaan (Refresh) saat uuden laskutoimituksen näkyviin, jonka kirjoitettua voit taas painaa Lähetä-nappia.
Nimi:
Kommentti:

Ratkaise alla oleva laskutoimitus:
B7H         QTK       M G    T    U     32L PGN   TX7   5HY       T I    C      D   R5U 9CC         STI      

  Lue lisää Tukilinja-lehdestä
Juhlat ystävyyden talossa

Haminan klubitalossa ovet ovat auki ja pulla tuoksuu, kun taidenäyttely avautuu. Tukilinjasta on taloon ja sen jäsenille saatu muun muassa maalaustarvikkeita, tietokoneita, kamera ja tukea matkakuluihin.

Lue lisää »
 
Back to Back toi kehitysvammaiset teatterifestivaaleille

Kehitysvammaisten teatteri Back to Back tähtää korkealle ja onnistuu teatteriammattilaisten tuella. Helsingin Juhlaviikoilla nähtiin australialaisen ryhmän natsismia käsittelevä näytelmä Ganesh vastaan kolmas valtakunta.

Lue lisää »
 
Tutustu lähemmin

Haloo

”Vaikuttavin yksittäinen asia, jonka aikuisen ihmisen terveyden eteen voi tehdä, on auttaa häntä saamaan työpaikka.”
Duncan Selbie, Englannin terveysviraston Public Health Englandin pääjohtaja, 1.7.2014

Mielipidekysely

Näet kadulla henkilön, joka puhuu itsekseen harhaisesti ja on jäädä auton alle. Mitä teet?
 

Blogilinjalla

Aino Ikävalko on Jyväskylässä asuva 21-vuotias nuori, joka käyttää pyörätuolia ja kirjoittaa Blogilinjaa jo neljättä kertaa. Hänen elämäänsä voit seurata loka-marraskuussa.

Klikkaa tästä blogiin