Tamperelainen Janne Silas pääsi purjehduksen makuun jo pikkupoikana serkkujensa kanssa isoisän Terhisail-veneellä Ylöjärvellä. Vapauden tunne ja vauhdin hurma jäivät iloisista kesistä ikuisesti muistiin. 46-vuotiaana Janne nauttii edelleen purjehduksesta, vaikkei enää näekään.

Nuoruuden purjehdusharrastus hiipui Jannen valmistuttua atk-insinööriksi. Ammatti ja perhe veivät 90-luvulla Järvenpäähän, eikä purjehdus arkeen mahtunut. Vuonna 1996 elämä kuitenkin muuttui hetkessä, kun työmatkalla tapahtunut onnettomuus vei Jannen näön. ”Tipuin pää edellä suoraan terävän pöydän kulmaan, ja sen seurauksena elän nyt muiden toimivien aistieni avulla”, kertaa Janne 10 vuoden takaisia tapahtumia.

Näkökyvyn menetys muutti Jannen elämässä lähes kaiken. Elämä Järvenpäässä ei enää toiminut niin kuin ennen. Perhe-elämä hajosi, ammattia ei voinut enää harjoittaa, ystäväpiiri muuttui.

Muutosten keskel­lä muistot nuoruusvuosien purjehduksesta nousivat uudelleen esiin.

”Airut-lehdessä oli vuonna 1997 ilmoitus Näkövammaiset Purjehtijat ry:n järjestämästä purjehduskurssista Helsingissä HSK-seurassa. Lähdin heti mukaan”, muistelee Janne.

Valitettavasti viikonlopun aikana heränneelle purjehdusinnostukselle oli vaikea saada jatkoa, sillä liikkuminen Järvenpäästä Helsinkiin HSK:lle osoittautui hankalaksi.

Näsijärven aallot kutsuivat kotiin

Vuosituhannen vaihtuessa ajatus muutosta Tampereelle oli kypsynyt, ja paluu vanhoille kotikulmille tuntui luonnolliselta. Muuton jälkeen Janne yritti saada tietoa vammaispurjehduksesta paikkakunnalla. Monen yrityksen jälkeen löytyi yhteys kokeneeseen vammaispurjehdusvalmentajaan Erkka Ikoseen Tampereen Pursiseurasta.

”Vastasin Tampereen seudun näkövammaisten sähköpostipalstalle tulleeseen tiedusteluun, jossa kysyttiin halukkuudesta lähteä mukaan treenaamaan vammaispurjehdusvenekuntaan. Ja taisinpa olla peräti ensimmäinen vastannut”, hymyilee Janne nopeuttaan.

Valitettavasti Janne oli lopulta ainoa innokas, sillä toinen mukaan lähtenyt purjehtija joutui jättämään harrastuksen kesken terveydellisistä syistä.

”Erkan kanssa on nyt harjoiteltu kahdestaan H-veneellä, mutta hyvä olisi, jos mukana olisi vielä kolmaskin miehistön jäsen.”
Janne jää miettimään, millä tavoin voisi muita näkövammaisia ja liikuntavammaisiakin innostaa kokeilemaan.

Purjehdusta luullaan vaikeammaksi kuin se on

”Purjehdus on harrastus siinä kuin mikä tahansa muukin. Valitettavasti vammaisten keskuudessa taitaa olla vääränlainen mielikuva liittyen siinä vaadittaviin taitoihin ja myös harrastuksen hintaan", harmittelee Janne.
”Useimmissa harrastuksissa on tietty määrä kuluja liittyen välineisiin ja vaikkapa seurajäsenyyksiin. Tekosyitä voi keksiä vaikka kuinka paljon, mutta lopulta on jokaisen itsensä päätettävä, mitä haluaa elämällään tehdä”, kiteyttää Janne elämänfilosofiaansa.
Purjehdusta on sitten ensimmäisen HSK:n viikonloppukurssin harjoiteltu siinä määrin, että Janne oli viime vuonna mukana Espoossa pidetyissä vammaispurjehduksen SM-kisoissa. 606-veneellä käydyssä kisassa sijoitus oli ensi yrittämällä hienosti toinen.

”Purjehduspartnerini ohjasi venettä, ja minä hoidin keulapurjeen säätämistä”, muistelee Janne hopeiseen mitaliin vaadittua osaamista ja yhteistyötä.

Kesäkuun alussa Tampereen Pursiseura järjesti tutustumisillan vammaispurjehduksesta kiinnostuneille, ja paikalle saapui viisi asiasta innostunutta. Ehkäpä Janne saa piankin kolmannen jäsenen venekuntaansa, jolla kunnianhimoa riittää niin paikallisiin kuin kansallisiinkin kisoihin. Mitalit kiiltävät selvästi Jannen mielessä, vaikka niistä hymyssä suin puhutaankin.
Pääasia on kuitenkin päästä vesille ja antaa tuulen viedä mennessään.

Vammaispurjehdus leviämässä Helsingistä

41-vuotias purjehdusvalmentaja ja kilpapurjehtija Erkka Ikonen menetti sydämensä purjehdukselle jo vuonna 1979. Sen jälkeen tamperelaiselle konkarille on kertynyt purjehduskokemusta optimistijollasta, E-jollasta, hai-veneestä, H-veneestä, erilaisista lys-veneistä ja 505-jollasta. Erkan harrastuksiin kuuluu myös osallistuminen avomeripurjehduskisoihin muutaman kerran vuodessa. Keväällä 1993 hän koki Atlantin valtameren tyrskyt pitkällä matkapurjehduksella Atlantin yli Miamista Hankoon.
Kaiken tämän lisäksi Erkan purjehtijasydän sykkii vahvana vammaispurjehdukselle.

”Tein vuonna 1993 liikunnanohjaajaopiskelujen päättötyöni vammaispurjehduksen tilasta Suomessa. Päättötyössäni tulivat hyvin esille ne haasteet ja ennakkoluulot, joita vammaispurjehdus, kuten myös muu vammaisurheilu ja -liikunta Suomessa saa vastaansa”, kertoo Erkka, jota uusi ymmärrys kannusti tekemään eikä ihmettelemään.

Lehti-ilmoitus vei vammaisten pariin

Kaikki alkoi vuonna 1995, jolloin Erkka näki lehti-ilmoituksen ja lähti mukaan näkövammaispurjehdukseen. Seuraavana olivat vuo­rossa Special Olympics -maailmankisat vuonna 2003, joissa hän toimi valmentajana kahdelle kehitysvammaiselle purjehtijalle.

”Rooli molemmissa purjehduslajeissa on suurin piirtein sama, eli saan antaa ohjeita­, mutten koskea mihinkään. Toisin sanoen olen veneessä vammaisen parini kanssa tasavertainen purjehduspartneri.”

”Purjehduksessa on aina kaikilla veneessä olijoilla omat tehtävänsä, on sitten vammainen tai ei. Tehtävät jaetaan taitojen ja kykyjen mukaan, ja sen mukaan sitten toimitaan. Näin toimitaan kaikessa purjehduksessa, ei vain vammaispurjehduksessa.”
Erkka Ikonen on toiminut Suomen Ke­hi­tys­vammaisten Liikunta ja Urheilu ry:n­ (SKLU) purjehduksen päävalmentajana 2004–2007. Lisäksi hänen meriittilistallaan on Suomen Purjehtijaliiton vammaispurjehdustoimikun­nan puheenjohtajuus vuodesta 2005.

Haasteena rohkaisu ja tiedon kulku

Erkka Ikosen mukaan kenties suurin haaste vammaispurjehduksessa on saada vammaiset itse uskomaan, että he voivat lähteä purjehtimaan.

”Vammaispurjehdus kaipaa Suomessa lisää julkisuutta ja tietoa, kuinka sen pariin voi hakeutua. ”
Toinen haaste on se, että toiminta on keskittynyt pääkaupunkiseudulle. ”Valitettavasti moni innokas jää mahdollisuuksien ulkopuolelle.”

Näkövammaiset purjehtijat -yhdistys perustettiin Helsingissä vuonna 1994. Yhdistyksessä toimii pieni joukko aktiiveja, joista suurin osa on retiniitikkoja eli heidän näkövammansa syynä on ikärappeuma. Monet ovat yhdistyksen myötä pystyneet jatkamaan jo nuorena hankittua harrastustaan. Yhdistys järjestää yleensä viikonlopun mittaisia purjehduskursseja Villingissä. Lisäksi koulutetaan uusia tulokkaita tarpeen mukaan. Näkövammaiset kilpapurjehtijat harjoittelevat kilpailemalla näkeviä vastaan, koska omiin kisoihin ei riittäisi tarpeeksi veneitä.

Näkövammaisena purjehtimisessa käytetään lähinnä muita kuin näköaistia. Purjevene toimii luonnon ehdoilla moniaistisesti, ja sen kyydissä voi luonnon kokea hyvin miellyttävällä tavalla. Koska purjehdus on taitolaji, voi näkövammainen kovalla harjoittelulla kehittyä näkevien tasoiseksi purjehtijaksi.

Erkka Ikonen kertoo, että toisinaan näkevien on vaikea uskoa tilannetta todeksi, kun sokkopurjehtijat näyttävät heille peräpeiliä.
Ikonen on vienyt vammaispurjehduksen asiaa eteenpäin myös omassa kotikaupungissaan seuransa Tampereen Pursiseuran (TAPS) tuella. Seuraava vammaispurjehdustilaisuus Tampereella järjestetään 26. elokuuta 2008 Tampereen Pursiseuralla. Sinne ovat kaikki kiinnostuneet tervetulleita.

”Toivottavasti saamme viestiä eteenpäin vammaisyhdistyksille, ja lisää vammaisia innostumaan lajista ja tulemaan mukaan”, Erkka pohtii. Lajilla olisi hänen mielestään paljon annettavaa nimenomaan vammaisille harrastajille.
”Purjehtiessani tunnen olevani elämän perustuntojen kanssa. Tärkeintä ei ole aina päästä johonkin tai edes liikkeelle. Rentoutuminen alkaa jo venettä purjehduskuntoon laittaessa. Saman vapauden tunteen haluan antaa kaikille rajoitteista huolimatta.”

Lisätietoa:
Tampereen Pursiseura ry
Vammaispurjehdusvalmentaja Erkka Ikonen, puh. 044 364 5505
Koulutuspäällikkö Risto Heliö, puh. 050 532 5275
www.tampereenpursiseura.fi

Näkövammaiset Purjehtijat ry
Jukka Jokiniemi, puh. 0400 544 822
Erkki Suorlahti, puh. 040 550 4056
www.retina.fi

SKLU ry
Purjehduksen päävalmentaja Markus Norelma, puh. 040 841 2400
www.sklu.fi

Suomen Purjehtijaliitto ry
Kenttäpäällikkö Pirkko Patja, puh. 020 796 4203
www.purjehtija.fi

Tekstit: Berit Virtanen-Thewlis
Kuvat: Sami Helenius